Valokuva Liguriaa etelästä pohjoiseen: Soila-Maria Pöntinen

 o

Benvenuta in Italia! 

Näillä sanoin poikaystäväni oli hilpeänä minua Malpensan kentällä vastassa, vihdoin saimme lastata suuret ja tarkkaan punnitut matkalaukkuni Hondan takapenkille. Muuttoa yhteisen katon alle olimme suunnitelleet jo useamman vuoden. Hyvästi kaukosuhde! Matka kohti uutta kotikaupunkiani, Genovaa kohti saattoi alkaa. Maisemat vaihtuivat jatkuvasti yhä vuoristoisemmiksi, autostrada yhä mutkaisemmaksi. Apukuskin puolelta yritän vaistomaisesti polkea jarrupoljinta. Ajatus siitä, että joutuisin itsekin kuskiksi näillä teillä, ei houkutellut. Kun eteemme viimein aukeaa Välimeri ja vieriviereen rakennetut kerrostalot, tiedän että olemme saapuneet perille, Euroopan suurimpaan satamakaupunkiin. 

Olin päättänyt ottaa alkuajan Genovassa rauhallisesti, uuteen ympäristöön ja kulttuuriin hiljalleen totutellen. Pari vuotta sitten työskentelin lähes vuoden Venetsian lähistöllä, joten aivan uutta ei italialainen elämänmeno ollut. Ligurian maakunta on kuitenkin täysin uusi ja kiehtova tuttavuus sekä minulle että Roomasta kotoisin olevalle poikaystävälleni. Maisemat Genovan ympäristössä ovat häkellyttävän jyrkät ja helmikuisessa ilmassa on jo selvät kevään merkit. Hiihtolenkit Päijänteen jäällä vaihtuvat lenkkeilyksi vuorten rinteillä ja meren äärellä. Pitkän Keski-Suomen talven jälkeen nautin täysin siemauksin vihertävän maan tuoksusta. 

Ensimmäiset genovalaiset tuttavani löytyvät läheisestä vihanneskaupasta ja leipomosta. Tuntuu mukavalta tervehtiä heitä tuttavalliseen sävyyn ja vaihtaa muutama sananen ostosten lomassa. Lenkkeillessäni kohtaan reittini varrella päivittäin samat vanhukset, ja he katselevat minua yhtä uteliaasti kuin minä heitä. Suurin osa kaupunginosamme asukkaista on harmaapäisiä, hyvin pukeutuvia eläkeläisiä. Tuttuuden ja turvallisuuden tunne lisääntyvät, kun uusia rutiineja arkeen alkaa muodostua. Ensimmäisten viikkojen kokemus lähes täydellisestä ulkopuolisuudesta alkaa onneksi väistyä. En edelleenkään näytä viimeisen päälle laittautuneelta ja itsevarmalta italialaiskaunottarelta, mutta mielestäni parempi onkin pitää itselle sopiva tyyli, erityisesti mukavine kävelykenkineen. 

Työnhaku täysin uudessa kaupungissa, ilman valmiita kontakteja tuntuu yhtä haastavalta kuin ennenkin. Toimintaterapeutin toimilupa-anomus lähti Roomaan korkeammalle tasolle hyväksyttäväksi jo vuosi sitten, prosessi ilmeisesti kestää edelleen.. näin ollen töitä on löydyttävä ilman tunnustettua tutkintoa. Alkaa armoton metsästys internetissä, erityisesti turistien kanssa luulisi "Italian Rivieralla" töitä löytyvän. Työnvälitystoimistoja kartan kanssa etsiessäni suunnistustaitoja ja hyviä kävelykenkiä tarvitaan, sillä suuret korkeuserot ovat huomattavat. Vaikka kärsivällisyyttä työtilaisuuksien löytämiseen tarvitaan, olen kuitenkin vakuuttunut, että kyllä kielitaitoiselle suomalaiselle nuorelle vielä hommia löytyy!  

Kuukausi Genovaan tuloni jälkeen on naistenpäivä, ja poikaystäväni yrittää käydä aamulla salaa ostoksilla. "Yllättyneenä" ihastelen lämpimän väristä kukkakimppua, jossa on myös se tuttu mimoosanoksa. Merenrantareitti on keskipäivällä tukossa ihmispaljoudesta, kuin myös genovalaisten suosikki ruokapaikka, focacceria. Päätämme kuitenkin jonottaa. Yllättäen pääsemme jonossa huomattavasti eteenpäin, sillä kaikki muut haluavat odottaa juuri sitä tiettyä focacciaa; "tipo Recco" pelkällä stracchinotäytteellä. Meille taas käy mikä tahansa makoisa focaccian pala.  

Eväitä ulkona nauttiessamme poikaystäväni ihmettelee, kuinka nopeasti ensimmäinen yhteinen kuukausi on mennyt. Minusta se on taas tuntunut yllättävän pitkältä, ilman ennalta suunniteltuja, tiiviitä aikatauluja kalenterissa. Muutto isompaan asuntoon, yksiöstä kaksioon piti tapahtua jo ennen tuloani, mutta jostain remonttiin liittyvästä syystä vuokraisäntä siirtää muuttopäiväämme aina viikko kerrallaan eteenpäin. Siispä vaatevarastoni on edelleen matkalaukuissa, pienen yksiön kaapissa. Jokatapauksessa olemme tyytyväisiä siihen, että nukumme nyt vihdoin saman katon alla, ligurialaisten vuorten ja meren kupeessa. Suupielet focaccian muruissa nostamme yhdessä maljan; "Alla nostra!"

Soilanen 

PS. Tämä on Mansikan uuden avustajan, vasta vähän aikaa sitten Italiaan muuttaneen Soila-Maria Pöntisen (Soilanen) ensimmäinen teksti Mansikassa.  Meitä on nyt siis kolme vakiokirjoittajaa, mutta kyllä vielä muitakin avustajia joukkoomme mahtuu. Myös juttuideat ovat tervetulleita. (RVC)