Kohtalokas kohtaaminen

Meren ranta.
Rotondan rappuset.
Sydämeeni iski Italian
kuume, hurmaava hulluus.
Ja avuton lihas rinnassani
rupesi rettelöimään. Enää
en saanut rauhaa, kun
se asettui minuun
asumaan.

(RVC)

Matkustin juhannuspäivänä 1982 Italiaan. Majoitus oli Senigalliassa. Meille kerrottiin tiedotustilaisuudessa La Rotondassa, että siellä olisi illalla tanssit. Erään toisen rouvan kanssa päätimme mennä sinne.  Ja kuinka ollakaan nykyinen mieheni oli toinen, joka haki minua tanssimaan.  Siitä se alkoi. Kolmen vuoden ajan vietin kaikki lomani Italiassa. Ja toukokuussa 1985 muutin lopullisesti Italiaan.

La Rotondan historia

La Rotondan historia alkoi jo 1800-luvun puolivälissä. Sen sijainti oli silloin muutaman sata metriä nykyistä pohjoisempana. Ja kyseessä oli puusta rakennettu laitos.

Nykyisellä paikalla Senigalliassa sijatseva  La Rotonda al Mare avattiin yleisölle 18. heinäkuuta 1933.  Se on tulos monista vastoinkäymisistä, projekteista ja rekonstruoinneista, jotka alkoivat ns. Belle Epoque-kaudella. 

Alusta alkaen se osoittautui sopivaksi  paikaksi modernille musiikille ja viihteelle.  Ja se olikin ensin alkuun seurapiirien suosima kohtaamispaikka.

7. heinäkuuta vuonna 1935  prinssi Umberto di Savoia tuli Senigalliaan avatakseen Maria Pia di Savoialle omistetun siirtolan, Colonia Marinan, ja vieraillakseen La Rotondassa, joka oli valmistunut uuteen paikkaan kaksi vuotta aikaisemmin.

Toisen maailman sodan jälkeen La Rotonda al Mare suljettiin ja sitä käytettiin sotilaiden makasiinina. Vuosina 1950 ja 1960 olikin sitten Senigallian La Rotondan kultakausi, se oli todellinen  seurapiirin  ja paikka, jossa esiintyivät monet Italian parhaimmista kevyen viihteen tähdistä.

Siitähän kerrotaan myös Fred Bonguston kuuluisassa laulussa Una Rotonda sul Mare. I980-luvulla ihan oikesti pyöreä rakennus toimi diskoteekkina, jossa tapahtui runossa kerrottu kohtalokas kohtaaminen juhannuksena 1982.

Uusittu La Rotonda sul Mare avattiin pitään jatkuneen restauroinnin jälkeen  yleisölle vuonna 2006.  Sen tiloja käytetään nykyään sekä viihteen että turismin edistämiseen.  (RVC)

 

oooooo

 

PS.  Olisi tosi kiva, jos  sinäkin, hyvä lukijani, kertoisit omasta,
kohtalokkaasta tapaamisestasi!  Mitä, missä ja milloin.
Vaikkapa ihan lyhyestikin!  
(RVC)

PS 2.  Rohkea rokan söi eli Karkki kertoo kommentissaan omasta kohtalokkaasta tapaamisestaan.  Muutkin voisivat vaivauta. Ei kaikkia salaisuuksia  toki tarvitse paljastaa!!! (RVC)