Tasavallan 12 presidentti Sauli Niinistö on antanut juhlallisen vakuutuksen eduskunnan edessä ja astunut virkaansa. HS seurasi virkaanastujaisia hetki hetkeltä.  Niinistö totesi puheenvuorossaan, että Suomen tulee tunnistaa kansainväliset kilpailuasetelmat ja osata asemoida itsensä muuttuvaan maailmaan. Hän kertoi aikovansa kehittää Suomen suhteita muun muassa Kiinaan ja muihin kehittyviin talouksiin. Puheensa lopuksi Niinistö sanoi kunnioittavansa suomalaista työtä. "Vanhoista suomalaisista arvoista tärkein liittyy suomalaiseen työmoraaliin", hän totesi.

Punaista mattoa levitettiin eduskuntatalon ulkopuolella ennen Presidentti Tarja Halosen tuloa tarkistamaan kunniakomppania. Presidentti Tarja Halonen tarkastaa seuraavaksi kunniakomppanian. Halonen ja Niinistö siirtyivät sisälle Eduskuntataloonvähän ennen täysistunnon alkua. Tilaisuudessa kuultiin ensin viran jättävän Presidentin, Tarja Halosen puhe eduskunnalle.

Helsingin sanomien mukaan Tasavallan presidentin virkaanastujaisissa ei ole koskaan ollut paikalla yhtä monta presidenttiä kuin tänään. Halosen ja Niinistön lisäksi täysistuntoon osallistuivat myös presidentit Mauno Koivisto ja Martti Ahtisaari.  

Niinistöön kohdistuvat ylisuuret odotukset Helsingin Sanomien mukaan. Niinistön alkava kausi päättää kokoomuksen 56-vuotisen odotuksen. Niin pitkään on kulunut siitä, kun presidenttinä oli J. K. Paasikivi, joka oli viimeksi kokoomuksen riveistä.

Juhlallisessa vakuutuksessa presidentti lupaa noudattaa valtiosääntöjä ja lakeja sekä "kaikin voimin edistää Suomen kansan menestystä". Vaalissa Niinistö sai kansalta poikkeuksellisen vahvan mandaatin. Hänet valitsi peräti 62,6 prosenttia äänestäneistä.Varsinkin elinkeinoelämän ja porvarillisessa osassa Suomea Niinistöön kohdistuvat suuret odotukset.

MTV3:n ja oikeusministerin TNS Gallupilla teettämän kyselyn perusteella myös kansalla on suuret odotukset. Niinistöltä odotetaan Tarja Halosta aktiivisempaa otetta. Hänen halutaan puuttuvan voimakkaalla kädellä epäkohtiin ja jopa painostavan hallitusta ja eduskuntaa niiden korjaamiseen. Toiveiden ja odotusten listaa voisi jatkaa vielä pitkäänn. Oleellista on ymmärtää, että presidentin mahdollisuudet vastata kaikkiin näihin odotuksiin ovat erittäin rajalliset.

Erityisesti EU-asioissa ja sisäpolitiikassa Niinistön toimintamahdollisuudet ovat vieläkin vähäisemmät kuin Tarja Halosen. Presidentin valtaoikeuksia karsitaan entisestään tänään voimaan tulevalla perustuslain muutoksella. EU- ja sisäpolitiikan selvä ykköspäättäjä on pääministeri, tätä nykyä kokoomuksen Jyrki Katainen. Epäilemättä Niinistöllä olisi kova halu puuttua julkisesti asioihin, joissa hänen mielestään vallitsee epäkohta. Onhan hän suhtautunut skeptisesti hallituksen tekemisiin, vaikka oma entinen puolue kokoomus on ollut hallituksessa.

Juristina Niinistö kuitenkin osannee vetää rajan siihen, mikä kuuluu presidentin toimivaltaan ja mikä hallitukselle. Niinistön kabinetin valinnat korostavat sitä, mikä on Niinistön heikoin alue, ja toisaalta sitä, missä presidentin toimintavaltuudet ovat suurimmat. Kabinettiin valittiin kovan luokan ammattivirkamiehiä ulko- ja sisäministeristä. Vain henkilökohtainen avustaja Mikko Kortelainen on ammattipoliitikko.

Niinistöllä on varmaankin sama pyrkimys kuin edeltäjillään: nousta politiikan yläpuolelle koko kansan presidentiksi. Tällä kertaa kahtiajako ei mennyt vasemmisto-oikeisto-akselilla vaan pikemminkin maantieteellisesti. Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen ja toisen kierroksen tulokset vahvistivat kuvaa siitä, että Niinistö on Etelä-Suomen ja kaupunkien presidentti. Pohjoisessa ja syrjäseuduilla vaalien äänestyssprosentti jäi toisella kierroksella masentavan pieneksi. Koko kansan presidentiksi ei kuitenkaan tulla kaikkiin suuntiin kumartamalla vaan suuntaa näyttämällä. On mahdotonta ennustaa, mihin suuntaan maailma ja Suomi sen mukana muuttuu. Suomen ei kuitenkaan kannata kääntää selkäänsä Euroopalle vaan päinvastoin avautua vielä lisää. Siitä on Suomelle enemmän hyötyä kuin haittaa.

  PS. Toivotaan, että uusi presidenttimme onnistuu toteuttamaan ainakin osan suomalaisten odotuksista! (RVC)