Se on nyt sitten taas ohi tai ainakin melkein

Niin se taas joulu jäi taakse ja uusi vuosi ja loppiainenkin. Ja pian Nuutti (13.1.) ajaa joulun lopullisesti ULOS!  Se itseasiassa päättää 20-päiväisen joulurauhan.  Jaa, että minkä joulurauhan?  Nythän oli jouluaattonakin, vaikka se oli sunnuntai, kaupat auki Suomessakin, tosin tietääkseni vain puoli päivää.  Täällä Italiassahan kaupat ovat auki jouluaaton iltaan asti.

Olen kuullut,  että aikoinaan Roomassakin suomalaiset kokoontuivat Nuutin päivänä joulun ulos.  Siitä kertoi minulle aikoinaan legendaarinen radioääni Else Santoro.  Sitä ei varmaankaan enää tapahdu.  En itse muista tuota Nuutin päivää mitenkään noteeratun ainakaan lähipiirissäni.

Nyt ovat ns. selkäviikot alkaneet ja olemme tiukasti arjessa kiinni laskiaiseen asti. Laskiaistiistai (martedi grasso) on tänä vuonna 20. helmikuuta.  Toivottavasti saavat Suomessa lunta siihen mennessä, mitä laskiairiehaa se muuten olisi.

Luterilaisillakin on ollut aikoinaan joitakin paastopäiviä  ja tiettyjä kieltoja laskiaisen ja pääsiäisen välillä.  Aikoinaan oli kehruutkin saatava päätökseen laskiaiseen mennessä.  Hevosella ei saanut olla kulkusia, eikä ihmisillä punaisia tai raidallisia vaatteita.

Ei saanut kehrätä, eikä kiskoa päreitä, eikä tehdä kirvestöitä. Tuhkia ei saanut liikutella eikä pestä pyykkiä, Liooin ei saanut nimitellä karhua tai muuta petoeläintä oikealla nimellä. Se olisi tiennyt onnettomuutta karjalle.

Itse muistan laskiaisesta mäenlaskun Kaivopuistossa ja laskiaispullat tietysti. Mutta nyt siellä taidetaan jonkinlaista karnevaalin tapaistakin vietää, kun kaikki on kansainvälistynyt, eikä juhlia ole koskaan liikaa.

Kuten aiemmin tuli mainittua, on tämä vuosi monessa mielessä juhlavuosi.  Suomen radiossa käydään jo läpi Suomen itsenäisyyden eri vaiheita.  90 vuotta tulee täyteen vasta joulukuussa, mutta jos kaikkien vuosien tapahtumat on käytävä läpi on tietysti hyvä aloittaa ajoissa, varsinkin kun samat ohjelmat toistetaan useaan kertaan, jopa samana päivänä.  

Jotenkin helpointa on muistaa uudempia tapahtumia, kuten esimerkiksi ulkosuomalaisparlamentin perustaminen elokuussa 1997.  Se oli juhlava tapahtuma Ritarihuoneella, joka ei niin helposti unohdukaan. Tosin siihen liittyy minulla henkilökohtaisesti myös rakkaan tätini kuolema ja äitini sairastuminenkin.

Mutta uskokaa tai älkää, olin kuin ällikällä lyöty, kun havaitsin, että myös prinsessa Dianan kuolemasta tulee kuluneeksi 10 vuotta. Ehkä se johtuu siitä, että hänestä on niin paljon puhuttu  ja sen onnettomuuden ympärillä spekuloitu ihan näihin päiviin asti.

Dianan ilkeä äitipuoli

En malta olla lisäämättä tähän postaukseeni pikkasen kevennystä, joka liittyy Dianaan.  La Repubblican talousliitteessä Affari & Finance kerrottiin 8.1.2007 julkaistussa numerossa Dianan käynnistä Roomassa 15 vuotta sitten.

Hän oli toivonut voivansa käydä tapaamassa kovasti ihailemaansa muotisuunnittelijaa Carla Fendia.  Hän tuli Palazzo Ruspoliin kainalossaan maaginen F-laukku. Tai ainakin Diana oli siinä uskossa.

Carla Fendi katseli sitä huvittuneena, koska se oli kuin olikin jäljennös. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään, jottei olisi loukannut tyylikästä prinsessaa. Seuraavana päivänä hän kuitenkin lähetti Dianan seuraneidille kirjeen, jossa hän totesi: "Signora Fendi kiittää prinsessaa vierailusta ja lahjoittaa hänelle aidon Fendin laukun."

Epäilemättä prinsessa lienee kirjeen saatuaan ollut ihmeissään. Ja häntä nolostuttikin varmaan, koska oli käynyt selväksi, ettei hänen Lady Raine Spenceriltä, ilkeältä äitipuoleltaan, lahjaksi saamansa laukku ollutkaan aito. Toivuttuaan hämmennyksestään, hän varmaankin saattoi iloita aidosta upouudesta tuliterälaukustaan.  (RVC)