..... EDUSKUNTAVAALEISSA
Kävin äänestämässä Riminisssä ja kotiin tultuani selailin Journalistiliiton Journalistilehteä. Siinä oli Tarmo Ropposen kolumni Pysäyttävä uutinen, joka antoi ajattelemisen aihetta. Siteeraan sitä lyhyesti.
Tutkimus suomalaisten hätkähdyttävän vajaista tiedoista politiikan perusasioista pani miettimään. Voiko todella olla niin, että valtaosa äänestäjistä ei edes tiedä, mitkä puolueet ovat nyt hallituksessa ja mitkä oppositiossa? Helsingin Sanomien teettämän selvityksen mukaan näin on. Pakko sitä on uskoa.
Jokin on pahasti vialla, kun vain vajaa kolmannes osaa luetella Mari Kivinimen hallituksen puolueet oikein. Tämä on poliitikoille, mutta myös journalisteille vakavan miettimisen paikka.
Tietysti on niin, että politiikka ei ihmisiä tätä nykyä ihmeemmin kiinnosta. Eivätkä samaan muottiin valetut puolueet erotu juurikaan toisistaan. Täytyy olla tosissaan kiinnostunut yhteiskunnan ja politiikan menosta pysyäkseen edes jotenkin kärryillä.
Noin siis Tarmo Ropponen. Jos ja kun tuo ilmeisesti pitää paikkansa, ei kai voi ihmetellä, että niin monet ulkosuomalaisista jättävät äänestämättä johtuen monesti myös pitkistä matkoista äänestyspaikalle.
Mutta jos ja kun ei ole voinut kovin aktiivisesti seurata Suomessa harjoitettavaa politiikkaa eikä ehkä tunne kuin nimeltä, jos siltäkään, ehdokkaita ja heidän puoluettaan, ei äänestäminen niin helppoa olekaan.
Melkein sitä kadehtii Kreikassa asuvaa Jaana Karhusta, joka kertoi äänestävänsä Suomen eduskuntaan sisartaan. Meistä muistahan varmaan suurin osa joutuu pohtimaan paljon enemmän ehdokastaan, jollei sitten äänestä samaa henkilöä kuin aikaisemmissakin vaaleissa.
RVC
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.