... Brownlee onkin Nokian miehiä
Uuden Seelannin liikenneministeri Brownlee arvosteli Uuden Seelannin parlamentissa viime viikolla muun muassa Suomen työttömyyttä, talouskasvua, väkivaltarikoksia ja koulutustasoa. Hän väitti, että Suomi on heikosti koulutettujen murhamiesten maa, jossa ei kunnioiteta naisia.
Hän pyysi suomalaisilta anteeksi loukkausta, joka oli tarkoitettu humoristiseksi. Hän huomautti, että Suomi-kommentti oli osa opposition kanssa käytyä väittelyä parlamentissa. Ja sanoi, että se oli vastaus oppositiossa olevalle työväenpuolueelle, joka oli esittänyt Suomea mallimaaksi Uudelle-Seelannille.
Brownlee oli tiistaiaamuna kovasti katuvainen esittämistään väitteistä ja pyysi anteeksi humoristisiksi tarkoitettuja kommenttejaan ja ilmoittautui Nokiaa käyttäväksi mieheksi.
Niinistö hyväksyi Uuden-Seelannin anteeksipyynnön
Myös Uuden-Seelannin pääministeri John Key esitti presidentti Sauli Niinistölle valittelunsa Brownleen kommenteista tavatessaan Niinistön Etelä-Korean ydinturvallisuuskokouksessa. Jupakkaa selvitettiin presidentin ja pääministerin kesken. Ja Uuden-Seelannin liikenneministeri Brownlee on pyytännyt anteeksi Suomi-puheitaan korostaen, että hän oli esittänyt väitteensä huumorimielessä. (Sic)
- Suomi on hyväksynyt anteeksipyynnön ja pitää asiaa loppuunkäsiteltynä, totesi Ministerineuvos Juha Parikka Suomen Australian-suurlähetystöstä Radio New Zealandille.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.