Kissanpäiviä Lidolla

Foto: Maria Schnitzmeier (Wikipedia)

*****

Achille  ja Noakin arkki

 Ne laajat alueet, jotka scirocco-tuulen työntämä meri peittää alleen Lidon saarella, eivät yleensä saa osakseen yhtä suurta huomiota kuin Venetsian acqua altat. Ne ovat kuitenkin konkreettista todellisuutta, varsinkin kun usein sattuu, että veden pinta "Isolla d´Orolla" nousee paljonkin korkeammalle kuin kaupungin varsinaisessa keskustassa.

Silloin näkyy ihmisiä ja kissoja istumassa siellä täällä, kuin kanat orrella, yhteisen syvän antipatian valtaamina vettä kohtaan. Kissoille se on jopa yksilöllinen tragedia, kun on meneillään kiihkein kiima-aika, (ihmisistä en tiedä!) ja sydänystävän löytämisen toivossa esitettyihin, kutsuviin naukujaisiin lisää sateinen ja harmaa alkutalven ilma ylimääräisen annoksen ahdinkoa.

                             Foto: Ian Britton                                   

                   **************                         

Siinä itsekin istuskelen, erään ystäväni parvekkeen kaiteella,  joka reunustaa joeksi muuttunutta katua, kun yhtäkkiä pensasaidasta työntyy esiin Achillen leijonamainen pää, josta pääsee vertahyytävä karjahdus: "Mao!"  -  "Reinlund, hauska tutustua!" tulee vaistomaisesti vastattua. 

Hetken minua tuijotettuaan aloittaa Achille pitkän häväistyksellisiä pihinöitä, sivistymätöntä sylkemistä ja onnetonta naukumista sisältävän sarjan protesteja puheenvuorossaan, jonka se kohdistaa kaikkia yleismaailmallisia epäoikeudenmukaisuuksia kohtaan, ja häipyy  jälleen pensaaseen.

Achille-raukka, mitätöitynä kantamaan titteliä "korttelin märin kissa"; suoranainen häpeä hänenlaiselleen tunnetulle urkselle, jolla ei normaaliolosuhteissa puutu tilaisuuksia -  edes  äkkinäisen ukkosmyrskyn sattuessa -  löytää kuiva ja lämmin suoja minkä tahansa hotellin tai rakennuksen kellarista. Niin ikään vallitsee valtava vipinä muun kissakunnan keskuudessa.

Sillä välin, kun ihmiset kuljettavat asuntojen pohjakerroksista kalustoa turvallisemmille tasoille,  ja vesi nousee silmin havaittavalla nopeudella, kilpailevat talojen ensimmäisiin kerroksiin kiivenneet Cesare, Carlo ja Palletta keskenään siitä, kuka ennättää ensimmäisenä merkitsemään haisevine tunnuksineen tämän tai tuon huonekalun todisteeksi uudesta territoriostaan, täysin  välinpitämättöminä hermostuneitten, huutavien naisten uhkauksista ja jopa luudaniskuista.

Asettuvat lopulta nukkumaan väsyneinä, mutta onnellisina jonkun hataran huonekaluista ja sohvatyynyistä muodostetun,  pyramidia muistuttavan rakennelman huipulle.  Näin kaikki muut paitsi Ulisse, sivistynyt sisäkissa, joka oppineeseen tapaansa ryntää ulko-ovelle surkeasti naukuen: "Pissahätä, pissahätä!" Ja nähdessään puutarhan peittävän kellertävän vesikerroksen se jääkin kuin halvaantuneena paikoilleen, epätietoisena siitä mihin ryhtyä.

Näin pyörii elämä Lidolla, ikään kuin eräänlaisessa kotitekoisessa Noakin arkissa. En tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Ulkona mustarastaat ahmivat niitä lukemattomia matoja ja etanoita, jotka yrittävät paeta veden valtaamalta maaperältä; punarinnat tuijottavat melkein röyhkeinä sambuca- ja laakeripuitten oksilta mustilla, helmiä muistuttavilla silmillään pikkuisia syvänpunaisia liivejään sukien, ikään kuin haluaisivat julistaa: "Vihdoinkin olemme Maailman Herroja!"

Ritva Reinlund

(Julkaistu Kevät-Mansikassa N:o 1/1992)