Suomalaisen sielu

N
ojailin
koivuun
aavistamatta,
että aikanaan, joskus
paljon myöhemmin
lukisin kaukana etelässä,
missä ei juuri koivuja näe,
erään italialaisen kirjailijan
pilkallista selostusta siitä, miten
Mukkulan kirjailijakokouksessa
jokainen suomalainen nojasi omaan
koivuunsa joltisenkin jurrissa.
Suomalaisen
sieluhan on
koivussa.
Miten hän
sen voisi
ymmärtää!

© Ritva Viertola-Cavallari

 
PS.  Mielestäni tämä runo sopii julkaistavaksi näin itsenäisyyspäivän jälkeisenä aamuna.
Olen kuullut sanottavan, että Suomen yhdeksääkymmentä itsenäisyyden vuotta juhlittiin hieman hillitymmin kuin on tarkoitus juhlia satavuotisjuhlia kymmenen vuoden kuluttua.  Saapas nähdä sitten, kuka silloin on presidenttinä ja keitä kutsutaan linnan juhliin. Tällä kertaa sinne oli kutsuttu kaksi pitkäaikaisimmista ystävistäni. Olen iloinen heidän puolestaan. Koskahan kutsu kuuluisi myös joillekin ulkosuomalaisille. Tosin kalliiksihan se voisi tulla kutsutuille, kun pitäisi hankkia sopiva asu, käydä kampaajalla (tai parturissa) ja ehkä kosmetologillakin. Ja lisäksi tulisivat matkakustannukset.  Ja tiedä häntä, miten siellä  tuntisi itsensä orvoksi kaikkien niiden julkkisten keskellä. Parintuhannen tuntemattoman ihmisen joukossa.

Ennen kaikkea minua harmitti se, etten onnistunut kuulemaan netissä selostusta presidenttiparia tervehtineistä kutsuvieraista. Heidän näkemisestään puhumattakaan. Selostajien ääni nimittäin katkesi alvariinsa.  (Tänne Monte San Vitoon kun ei ole saatu ADSL:ää.  WI-Fi kyllä olisi, mutta vaatisi taas jonkin kalliin laitteen asentamista katolle, kun meiltä pohjakerroksessa asuvilla ei ole suoraa näköyhteyttä sen paremmin kuntamme hautausmaalle kuin Chiaravalleenkaan. Näin minulle on sanottu.)  Olisi ollut kiva kertoa ystävilleni, että täällä Italiassa kuulin, kun oli tullut heidän tervehtimisvuoronsa.  (RVC)

PS.  Lue myös edellisessä postauksessa julkaistu presidentti Halosen tervehdys ulkosuomalaisille!!!