Karnevaaliperinne elää 2             


Ritva Reinlund

 392251.jpg

Asiakirjoissa kerrotaan, että vuonna 1162 helmikuun 11.päivänä käydyssä taistelussa voitti Venetsia Aquileian ja otti vangiksi sen patriarkan sekä kaksitoista pappia.  Tapahtuman kunniaksi Doge määräsi silloin kansalaisia tuomaan piazzalle suuren härän ja kaksitoista sikaa. Sinä vuonna 11.helmikuuta osui giovedi grassoon, eikä kansan riemulla ollut rajoja.

Eläimet tuomittiin kuolemaan teatraalisen oikeudenistunnon voimalla, minkä jälkeen ne laskettiin vapaiksi, ja Doge ja kymmenen neuvosto määrättiin niitä pyydystämään.  Kun härkä vihdoinkin saatiin vangituksi, leikattiin siltä pää kansan silmien edessä. Toimituksen suoritti Doge itse. Saman kohtalon kokivat myös kaksitoista sikaa.

Tämän tavan muutti sitten Doge Andrea Gritti hallituskautensa lopulla, kun ei vanhoilla päivillään enää jaksanut juosta villiintyneen härän perässä kaupungin kujilla.  Hän antoi kaupungin vahvistamalle sepälle kunnian tappaa härkä yhdellä miekan iskulla, kun taas sikojen lahtaaminen jäi joittenkin hyvin arvostettujen juutalaisten tai kaupungin taitavimpien teurastajien huoleksi.

Vieläkin on useina vuosina haluttu muistaa tätä vanhaa traditiota, ja on suoritettu karnevaalin viimeisen viikon ensimmäisenä päivänä symbolinen härän pään leikkuu kansan hurratessa ympärillä. (eli alkavan viikon maanantaina.. Toim. Huom.!)   Nykyään härkä on tosin valmistettu paperimassasta.

Juhlittiin sydämen halusta

Vuonna 1296  julisti Venetsian meritasavallan senaatti viralliseksi juhlapäiväksi  Le Ceneri-päivän (Tänä vuonna tulevana keskiviikkona./ Toim. Huom!) joka oli ensimmäinen katumuspäivä, ja josta sitten alkoi varsinainen paaston aika ja valmistautuminen pääsiäiseen.  Samana vuonna avattiin yleisölle kolme päivää enne viimeistä karnevaaliviikkoa Palazzo Fontego, joka toimi silloisessa Venetsian tasavallassa saksalaisten lähetystönä.  Juhla kesti kolme päivää ja kolme yötä, joiden aikana syötiin, juotiin ja tanssittiin sydämen halusta

Ankarista rangaistuksista huolimatta karnevaaliaikana tehtiin lukuisia ryöstöjä ja muita rikoksia. Niiden suorittamisessa oli naamiosta suurta apua. Vuonna 1458 senaatti kielsikin mm. miehiä pukeutumasta naisiksi ja päinvastoin. Näissä puitteissa sattui näet yhä useammin, että vastakkainen sukupuoli pääsi livahtamaan luostarin muurienkin sisäpuolelle. Rikos tuli ilmi yleensä vasta yhdeksän kuukauden kuluttua. Rangaistuksia tiukennettiin vuosi vuodelta, mikä ei kuitenkaan  edistänyt lain noudattamista.

Niiden viiden kuukauden aikana vuonna 1849, jolloin Venetsia oli Itävallan miehittämä, jatkui karnevaaliperinne vahvana pommituksista ja elintarvikepulastakin huolimatta. Monet sen aikuiset taiteilijat, kuten Longhi ja Gabriel Bella, ikuistivat tapahtumia kujilla ja kentillä todisteeksi tradition jatkuvuudesta. Näitä tauluja on mahdollisuus ihailla keskustan taidegallerioissa ja yksityishenkilöitten kokoelmissa. Esimerkiksi Piazza San Marcolla sijaitsevassa Ai Quadri-kahvilassa on useita teoksia näytteillä.

Tämän vuosisadan alun epävakainen taloudellinen tilanne johti karnevaaliperinteen väliaikaiseen kuolemaan. 1960-luvulla se kuitenkin herätettiin uudelleen henkiin teatteriväen, poliitikkojen ja yksityisten kansalaisten toimesta. Niinpä

Monena vuonna palaa viimeisenä iltana, aivan kuin tasavallan kukoistuskaudella,  Piazzetta San Marcolle pylväitten väliin symboli Pantalone ihmisten hurratessa yhtä innokkaasti kuin yhdeksänsataa vuotta sitten. Juhla jatkuu läpi yön, ja seuraavana päivänä alkaa valmistautuminen katumisen ja paaston avulla pääsiäisen viettoon. □

Mansikka 2/1992