Suomalaisista Italiassa kautta aikojen

Olen ollut tällä matkalla jo ties kuinka monta vuotta. Kaikki alkoi siitä, kun siirtolaisuusinstituutti pyysi minulta artikkelia suomalaisista Italiassa. Hanke ei kuitenkaan rajoittunut vain nykysuomalaisiin, vaan oli sukellettava kauas menneisyyteen aina 1200-luvun loppupuolelle asti. Valtiotieteellisessä tiedekunnassa kansainvälistä politiikkaa opiskelleena en osannut kuvitellakaan, miten kiehtova tehtävä minua historian hämärässä odottikaan kirjatoukkana. Jollainen olin kyllä jo ennestäänkin.

Ensimmäiseksi opin, että suomalaisilla oli ollut kiinteät suhteet paaviin ja Euroopan sivistyskeskuksiin jo ennen Suomen liittämistä Ruotsiin vuonna 1249. Vakituiset yhteydet Suomen ja Italian välille syntyivät dominikaani- ja fransiskaaniveljesjärjestöjen ansiosta, koska he kokoontuivat säännöllisesti Italiassa; dominikaanit joka vuosi eri paikkakunnilla, ja fransiskaanit ensin vuosittain ja myöhemmin joka kolmas vuosi Assisissa.

Ensimmäiset Italiaan matkustaneet suomalaiset olivat enimmäkseen pyhiinvaeltajia, joiden määränpäänä oli ennen kaikka Rooma. Dominikaanit olivat tulleet Suomeen 1249, ja fransiskaanit 1300-luvun lopulla. Dominikaaneilla oli Suomessa kaksi luostaria, fransiskaaneilla jopa kolme. 1400-luvulla Naantaliin saatiin myös yhä toimiva birgittalaisluostari Vallis Gratie, jonka mukaan Naantali on saanut nimen (Armonlaakso).

Piispa Bero II Balk vihittiin virkaansa Genovassa vuonna 1385, ja jo koulun historian tunneiltakin tuttu Turun piispa, Maunu II Tavast vihittiin virkaansa vuonna 1412 Roomassa Pyhän Katariinan kirkossa. Kirjatoukka löysi italialaisesta kaikkien aikojen paaveja esittelevästä kirjasta pöyristyttävän tiedon, jonka mukaan Maunu II Tavastin vihkinyt paavi Johannes XXIII, joka oli toimenpiteestä halunnut 200 kultafloriinia, olikin itseasiassa väärä paavi, ja oikeana sen ajan paavina kirjassa esiteltiin Gregorius XII, jonka tämä oli törkeästi syrjäyttänyt.

Italiaan tultiin myös opiskelemaan. Ennen kaikkea tulevat Turun piispat olivat harjoittaneet opintoja Italiassa, muun muassa Maunu Särkilahti, Konrad Blitz ja Martti Skytte. Opiskelukaupunkeina oli Rooman lisäksi Bologna ja Napoli.

Keskiajan Italia veti puoleensa myös eri puolilta Eurooppaa tulleita maallikko-pyhiinvaeltajia, jotka kävivät Rooman lisäksi mm. Assisissa, Luccassa ja Barissa. Pyhä Birgitta kertoo ilmestyksissään eräästä suomalaisesta miehestä, joka oli tehnyt pitkän matkaan Euroopan halki tunnustaakseen syntinsä, muttei ollut löytänyt ketään, joka olisi ymmärtänyt suomea.

Uskonpuhdistuksen jälkeen suomalaisten matkat Italiaan vähenivät, mutta eivät todennäköisesti loppuneet ihan kokonaan, vaikka niistä ei olekaan tietoja. 1600-luvulla ainakin Pietari Brahe oli lähetetty 16-vuotiaana ulkomaille opiskelemaan määränpäänä mm. Italia.

Maantieteellinen etäisyys ja Suomen köyhyys esti kuitenkin suurinta osaa suomalaisista oppineistakin toteuttamasta unelmaansa Italian matkasta. Vasta 1800-luvun loppupuolella niin oppineille kuin taiteilijoillekin tarjoutui tilaisuus lähteä sivistämään itseään ja täydentämään opintojaan.

1800-luvun lopulla Italiaan asettuivat myös ensimmäiset suomalaiset maahanmuuttajat. Heidän joukossa oli muun muassa lahjakas, kansan syvistä riveistä noussut kuvanveistäjä Johannes Takanen, joka avioitui italialaisen naisen kanssa, ja heille syntyi kolme lasta, joista yksi kuoli ihan pienenä. Takanen itse kuoli kesken parhainta luomiskauttaan, mutta hänellä on Italiassa parikymmentä jälkeläistä, joista kolmellatoista on sukunimenäänkin Takanen. Takasen viimeinen leposija on Roomassa protestanttien hautausmaalla.

Takasen hauta on Roomassa ns. englantilaisella hautausmaalla. Sen sijaan Elias Lönnrotin Ida-tyttären viimeinen leposija on Sienassa, ja taidemaalari Elin Danielson-Gambogin ja hänen italialaisen puolisonsa hautamuistomerkki on Livornossa.

Nämä ovat vain pieniä maistiaisia siitä, mitä olen kertonut Suomalaiset Euroopassa-kirjassa olevassa artikkelissa suomalaisista Italiassa kautta aikojen. Näistä samoista asioista tulen kertomaan laajemmin tekeillä olevassa kirjassani. Joten aikamatkani jatkuu vielä ainakin tovin. Aihe on todella kiehtova, enkä usko, että koskaan enää pääsen siitä kokonaan irti.  (RVC)