Sain hiljattain ystäviltämme kevyeksi kesälukemiseksi Kirsi Pihan kokemukset Medicien naapurissa. Kevyesti, osittain itseironisestikin kirjoitettu kirja oli mukava, helposti luettava kokonaisuus Pihan perheen elämästä ja henkilökohtaisista kokemuksista loma-asunnossaan sekä sen ympärillä Marchen maakunnassa. Paitsi kielelliset virheet, joihin jonkin verran italiaa puhuneena silmä pysähtyi toisinaan, mieleeni tulvahtivat myös lukuisat omat kokemukseni Lombardiassa, josta Piha mainitsee kirjassaan luonnollisesti enemmän Marcheen keskittyen vain ohimennen.

Piha mainitsee asumiskokemustensa Italiassa perustuvan vain lomamatkoihin pitäen sitä parhaana vaihtoehtona Italian nauttimiselle. Pieni määrä aina kerrallaan. Ettei vain yliannostus pääse yllättämään. Italia ihastuttaa, mutta jotta se tekisi sitä jatkossakin, parempi pitää naapurisuhteet kunnossa säännöllisillä välimatkoilla.

Hieman kiherryttää. Pakko myöntää: kieltämättä sama ajatus pääsee toisinaan kuin varkain yllättämään postissa, pankissa, kaupan tiskillä tai ruuhkaisessa lombardialaiskylässämme oman auton ratissa väistellessäni yksisuuntaista pitkin vastaantulevia, hämmentävästi horjahtelevia pyöräilijöitä. Samalla kun puren yhteen juuri uusittuja posliinikuoriani.

Miten kiehtovampi Italia olisikin, jos sitä nauttisi vain espresson tai limoncellon kerrallaan. Pienen hetken, ohikiitävän loman tai lyhyen ajanjakson. Ei pitkiä oikeudenkäyntejä oikuttelevien rakennuttajien ja heidän perheidensä kanssa. Ei loputtomia työpäiviä, jotka alkavat varhain kukonlaulun aikaan aamulla päättyen illalla auringonlaskuun. Ei ympäri vuoden päivä toisensa jälkeen ketkuttelevaa puhelinyhtiötä, eikä matelevaa posteljoonia, ei verojen päivittäistä tukahduttavaa painostavuutta, ei hätäjarrutuksia keskellä kylän kapeinta kujaa. Vain koska kylän rouvat ovat kerääntyneet parveksi keskelle tietä kuulumisia vaihtamaan. Kuin se olisi heidän oikeutensa. Eikä kukaan heitä siitä voi luonnollisesti siirtää, ei edes äänitorvella.

Mutta ehkä kuitenkin osa Italian kiehtovuutta löytyykin juuri niissä yksityiskohdissa. Niissä pienissä sävyissä, kuin uurteissa Italian kasvoilla, jotka tekevät maasta vain persoonallisemman. Sillä mitä Italia olisi – niin kliseiseltä kuin se mahtaa kuulostaakaan- ilman käsittämätöntä politiikkaansa, historiaansa, kulttuuriaan, taideaarteitaan, tai vain meluisia kyläbaarejaan, omituisia naapureita, temperamenttista naurua ja elämää omassa kotipihassa pellon laidalla.

Piha kertoo italialaisten ymmärtävän ajan käsityksen muita paremmin. Aina löytyy aikaa ihastella maisemaa. Mutta ei Lombardiassa. Pianura padanalla aika menee nopeasti ja kärryillä olisi pysyttävä yhtä vankemmin. Kaikilla on kiire ja jos ei ole, pitäisi sellainen pikaisesti kehittää. Tehokkuutta, sanovat milanolaiset.

Mutta silti. Italia on juuri siksi niin viehättävä jopa pysyvänä asuinmaana. Sillä jokaisessa maakunnassa elää oma pieni Italiansa resepteineen ja tapoineen. Pala maata, josta muodustuu suuri kokonaisuus. En puolestani asu Medicien naapurissa, mutta pidän paljon myös Menghinien ystävällisyydestä. Siinä on sitä jotakin, koko maan yhdistävää, valloittavaa anteliaisuutta. Sitä, miksi Italia on kuitenkin niin... Italia. Kaikessa hykerryttävässä monimutkaisuudessaan. Un casino, ma molto adorabile.

Karkki