...  kun Hämäläis Osakunnan laulajat (HOL)  valloittivat Keski-Eurooppaa

Laulu Suomen soi,  monen sadan metrin korkeudessa eräällä Schlögenin vuorella, minne innokkaimmat hollilaiset vuoristokiipeilijät olivat nousseet ihailemaan Tonavan juuri sillä kohdalla tekemää 180 asteen mutkaa (Donauschlinge). Ja se soi kaikkialla Itävallassa, minne Hämäläis-Osakunnan Laulajat poikkesivat heinäkuun 4.-11. päivinä vuonna 1969. Matkalle osallistui 44 suomalaisen ja yhden amerikkalaisen (Jeanette Curry) hollilaisen lisäksi muutama vaimo ja seniorilainen, jotka antoivat laulajille niin tuiki tarpeellista henkistä tukea.

Kuoron osallistumisvahvuus olisi ehkä ollut suurempikin, mutta se, että jokainen maksoi oman matkansa, asetti luonnollisesti rajoituksia monille. Ratkaisevalla tavalla vaikutti matkan onnistumiseen ja ylipäänsä toteutumiseen oiva matkanjohtajamme Mr. Masa (Martin Tukiainen), joka suoritti kotimaassa kaikki valmistavat järjestelyt ja piti meidät Itävallassa aina tilanteen tasalla.

Wienissa viivyttiin kaksi vuorokautta, (no, Wien on aina Wien…) ja yksi päivä kierrettiin Welsissä (huh, huh!). Griesckirchenistä käsin tehtiin kiertoajelu Ylä-Itävallassa ja pitkä retki henkeä salpaaviin alppimaisemiin, joka muodostui odotettua jännittävämmäksi. Menomatkalla sattui näet pieni kolarikin itsepäisen, paikalle poliisia vaatineen itävaltalaisen kanssa,  ja paluumatkalla kuskimme testasi ajotaitoaan ja tietä mutkaisella, ahtaalla ja pilkkopimeällä vuoristopolulla, jota kukaan ei ollut ennen linja-autolla ajanut. Siinä moni katseli kasvavin kauhun tuntein vieressä ammottavaa rotkoa lukien isä-meitää ja pahoitellen, ettei lähtisi sieltä selvänä!

Kuoro valloitti itävaltalaisia kolmella virallisella konsertilla Welsissä, Tollet-nimisessä linnassa ja Bad Schallerbachissa sekä monilla epävirallisilla esiintymisillä mm. Grinzingin viinituvassa (miten se viini maistuikaan Wienissä!),  Bad Schallerbachin ja Welsin asemilla, Kremsmunterin luostarin pihalla jne.

Itävaltalaiset valloittivat meidät joka paikassa välittömyydellään ja ystävällisyydellään. Oli sykähdyttävää nähdä millä tavalla he ottivat vastaan meidän laulumme. Aplodeista ei ollut tulla loppua ja kuvitelkaapa:  konserttiyleisö seisoi Welsissä konserttitalon portailla laulamassa jäähyväisiksi vierailevalle kuorolle. Sellaista voi tapahtua vain Itävallassa.

Mitä tapahtuisikaan, jos Suomessa jotkut innostuisivat purkamaan elämäniloaan lauluksi jossakin kapakassa? Ulos varmaan lentäisivät. Siellä alkoi viinikarahveja virrata pöytään muiden vieraiden toimesta. Erityisen kiitoksen ansaitsivat luonnoillisesti itävaltalaiset isäntämme. Ylä-Itävallan musiikkiopiston musiikkikonsulentti Ernst Huber, viikon pääjärjestäjä, welsiläiset kapellimestarit Walter Kögler ja Hermann Derschmidt sekä apteekkari Wolfgang Rizy, joka toimi vieraanvaraisena isänstänämme Alpeilla. Mainittaman pitää myös se sympaattinen sitransoittaja, joka ei tuntenut nuottiakaan, mutta jonka sormissa tuo itävaltalainen kansansoitin sykki elämäniloa niin kuin vain taitajan käsissä.

Itävallan matka ei ollut mikään turistimatka, vaikka siitä tiukan ohjelman puitteissa otettiinkin irti kaikki mahdollinen. Kolme konserttia ja radionauhoitus neljänä peräkkäisenä päivänä käy työstä jo amatöörikuorollekin. Kiitos kuoronjohtajamme Martti Neuvosen väsymättömän uurastuksen ja kuorolaisten loppua kohti kohonneen innostuksen ne onnistuivat.

Tästä oli varmaankin parhaana osoituksena jugoslavilaisen professorin, rouva Truda Reich-Ribarin sanat : Olen kuullut monia nuorisokuoroja, mutta yksikään niistä ei ole tehnyt minuun niin syvää vaikutusta kuin HOL!       
                         
Sanojensa vahvistukseksi rouva Reich-Ribar esitti meille kutsun tulla samanlaiselle konserttimatkalle Jugoslaviaan seuraavana keväänä. Jos Luoja suo voimia (= laulajia) ja rahaa (jota kyllä tarvitaan), niin lähdetään,  tuumasivat hollilaiset silloin.(RVC)

PS.  Olin liittynyt Hämäläis-osakuntaan, vaikka juureni ovatkin Karjalassa. Enkä ole sitä katunut.  Toisaalta olin syntynyt Kangasalla. Joten pikkasen hämäläinen olin minäkin.  Löysin Facebookista Hämäläis-osakunnan laulajat ja tuli mukavia muistoja mieleen. Joten päätin jakaa sen lukijoitteni kanssa.  Ja jospa Hollilaisetkin eksyisivät näille sivuille,  

PS.  Tämä oli  myös minun ensimmäinen ulkomaanmatkani, jollei oteta huomioon sitä, että olin alle kaksivuotiaana   sotalapsena Ruotsissa.  Enhän millään voi siitä mitään muistaakaan. Sama