Eihän täällä Italiassa lunta juuri näe. Tosin viime vuoden loppupuolella sitä taisi olla vähän liiankin kanssa paikoin Pohjois-Italiassa.  Täällä meillä päin lunta ei ole näkynyt tänä talvena kuin television kuvaruudussa.  Ja se on hyvä asia, sillä täkäläisethän eivät ole lumen tuloon juurikaan varautuneet, kun sitä sattuu niin harvoin. Sitä paitsi Pohjois-Italiassakin uutiskuvista päätellen ovat olleet todella helisemässä lumivuoriensa kanssa.

Tosin joitakin vuosia sitten täällä meillä päin lumisade yllätti eräänä vähemmän kauniina aamuna, kun meikäläisen piti lentää Suomeen. Se oli  muistaakseni marraskuun alkua ja olin kutsunut koolle myös ulkosuomalaisparlamentin (eli USP:n)  istuntoa edeltäneenä sunnuntaina Välimeren alueen edustajat Suomi-Seuraan kokoukseen, joka minun piti vetää yhtenä USP:n silloisen puhemiehistön jäsenistä.

Mieheni herätti minut tuona aamuna aikaisin ja kehotti katselemaan ikkunasta avautuvaa lumista maisemaa. Soitin lentokentälle, josta ilmoitettiin, ettei lentoa ainakaan vielä silloin varmistettu. Meidän ongelmanamme oli sekin, ettei autossamme ollut talvirenkaita.

Loppujen lopuksi koneeni kuitenkin lensi Roomaan.  Ilman minua. Olin jo ehtinyt  soittaa Suomeenkin vaihtaakseni jatkolennon Finnairin koneella Roomasta Helsinkiin myöhempään Anconasta lähtevän koneen ilmeisen myöhästymisen takia.

Soitin sitten uudelleen Suomeen vaihtaakseni lentoni peräti seuraavaksi aamuksi ja Milanosta lähteväksi. Jouduin matkustamaan sinne junalla, ja kun lumi olikin ehtinyt jo sulaa sen verran, että pääsimme liikkeelle autolla, mieheni vei minut Anconan rautatieasemalle.

Yövyttyäni eräässä milanolaisessa hotellissa pääsin lopulta Helsinkiin lentävään koneeseen.  Perillä ehdin juuri ja juuri jättää matkalaukut rautatieasemalle säilöön ja juosta kiireen vilkkaa Suomi-Seuraan, jossa kaikki muut olivat jo paikalla odottamassa kokouksen alkamista.

Tuon tapauksen jälkeen ryhdyimmekin sitten käyttämään Lufthansaa, joka lentää Munchenin kautta Suomeen.  (RVC)