Pukki ja Befana yhteisellä keikalla

Befana, loppiaisnoita tuli erään italialaisen pikkukaupungin torille kantaen olkapäällään isoa säkkiä. - Huh, huh, miten painava tämä säkki onkaan. Onkohan siellä kiviä sisällä, hän ihmetteli ja kurkisti sisälle säkkiin. - No, voi vimmattu sentään, kaikenlaista krääsää..., mutisi Befana vetäen säkistä ulos muutaman pikkupaketin. - Nukkeja, leikkiautoja, kännyköitä, kelloja... mutta ei ollenkaan hiiltä! Mutta eihän tämä ole minun säkkini. Mutta kenen ihmeessä tämä säkki on? Ja missä on minun noitapussini?

Befanan kummastellessa väärää säkkiä saapui paikalle Joulupukki, joka näytti kovasti vihaiselta ja tempaisi säkin Befanalta.

- Miksi otit minun säkkini? Mitä ihmettä sinä sillä luulit tekeväsi? Vanha noita-akka, tosiaan! Ja ylipäänsä, mitä sinä teet täällä tähän aikaan? Eihän nyt ole loppiainen, sinun juhlasi, eikä edes pääsiäinen, sanoi Pukki selvällä italian kielellä. Hän oli oppinut sitä ollessaan nuorempana Italiassa opiskelemassa. Käyväthän nykyään myös italialaiset lapset ja vähän isommatkin Napapiirillä Joulupukkia tervehtimässä. Ja jokuhan ne joululahjat Italiassakin tuo.

Mutta jos tämä on hänen säkkinsä, niin missä minun pussini sitten on, Befana mutisi itsekseen ja korotti sitten ääntään sanoen italiaksi: - Olen tuomassa lahjoja tietysti. Ja hiiltä. Tietty. Tajuatko?

- Mitä ihmeen lahjoja? Ja mitä ihmeen hiiltä? Eihän Sinulla ole säkkiäkään? totesi Pukki ärtyneenä.

- Olet oikeassa, ei minulla ole säkkiä. Enää. Olen kadottanut sen kukaties minne. Voisitko auttaa minua löytämään sen, kiltti Joulupukki! rukoili Befana.

- Hyvä on, sanoi Pukki ja vilkaisi ympärilleen. Hetken kuluttua hän huomasi katuojassa jotakin.

- Hei, täällä on pieni säkin tapainen. Se on kyllä paljon pienempi kuin minun. Onko tämä mahdollisesti sinun tämä näin?

- Siiii, kiljaisi Befana ja kurkisti sisälle säkkiin. - Sehän se on, minun pikku säkkipoloiseni. Kiitoksia kamalasti, hän sanoi ja rutisti Pukkia. - Tässä on hiili, ja tässä makeiset. Jo minä ajattelinkin, että tuo toinen säkki olikin aivan liian painava.

- Se on totta. Tämä painaa hurjasti, sanoi Pukki ja nosti säkin hartioilleen. - Kaikki hyvin siis? Mutta eikö sinusta ole hiukan liian aikaista olla liikkeellä, Befana?

- Parempi aikaisin kuin ei milloinkaan, sanon aina. Ja sitä paitsi myöhemmin minulle ei sovi, totesi Befana.

- Miten niin ei sovi? Sehän on Sinun työtäsi, ihmetteli Joulupukki.

- Ei vain sovi ja sillä siisti, ärjäisi Befana ärtyneenä.

- Älä viitsi, kerro nyt jo ihmeessä. Mikä on homman nimi? En hiisku halaistua sanaa kenellekään, maanitteli Pukki.

- Lupaatko varmasti? kysyi Befana.

- Vannon ja vakuutan, kunnian ja omantunnon kautta, sanoi Pukki. - Kerro nyt jo ihmeessä!

- Olen ottanut virkavapaata. Noitalomaa!

- Mitä ihmeen noitalomaa ja virkavapaata! Et näytä sairaalta, etkä tietääkseni voi olla pieniinkään päin. Jo nyt ovat maailman kirjat sekaisin, hämmästeli Pukki.

- Ei sinne päinkään, naurahti Befana. - Näes, olen lähdössä pienelle lomareissulle Suomeen. Itse asiassa matkustan jo huomenna, myhäili Befana tyytyväisenä.

- Ihanko totta? Suomeen? Minullakin on siellä sukulaisia. Lapissa, sanoi Pukki.

- Oletko tosissasi? En tiennytkään. No, tuletko Sinäkin sinne? kysyi Befana.

- Mielelläni tulisin, mutta en voi, minulla on työni. Ja Sinunkin pitäisi jäädä ja hoitaa oma hommasi. Pukki korosti.

- Olet oikeassa, mutta kuten jo totesin, en voi, sanoi Befana vilkuillen ympärilleen ja puhuen hiljaisella äänellä, melkein kuiskaten. - Asia on nimittäin sillä lailla, että Lapin noidista nuorimmainen, Eulaalia Kenkkunen menee naimisiin. En voi olla poissa parhaan ystävättäreni ja kollegani häistä. Hän loukkaantuisi verisesti. Ymmärrät kai?

- Ymmärrän. Ymmärrän toki. Et tietenkään voi loistaa poissaolollasi. Vai menee se vanha noita nyt naimisiin! Kukapa olisi uskonut. Vie hänelle sydämelliset terveiseni ja onnitteluni. Mutta tulipa tässä nyt tenkkapoo. Mitä me nyt teemme? Ei kai me voida sinne yhdessäkään mennä?

- Miksei voida? Emmekö me ole yhdenvertaisia? ihmetteli Befana. - Tietysti. Mutta luulen kuitenkin, että on parasta, että minä menen yksin. Eivät he odota Sinua tänään, epäröi Pukki.

- Kuten haluat. Mutta mihin nämä hiilet ja kaikki makeat pikkulahjat joutuvat? Vietkö Sinä ehkä nekin sinne? Tai odota vähän, minulla on loistoidea, huudahti Befana.

- Ja mikähän se mahtaisi olla? Anna kuulua, sanoi Pukki.

- Voisimme vaihtaa vuoroja. Minä voisin mennä nyt ja Sinä sitten loppiaisena, esitti Befana toiveikkaana.

- Oletko hullu! Lapset odottavat minua ja pettyisivät pahan kerran.

- En usko, voisin naamioitua joulupukiksi. Se on helppoa. Ja Sinä, Pukki, voisit sitten loppiaisena ajaa partasi ja sonnustautua hienoon hameeseen, ja Sinusta tulisi oikein oiva Befana. Näen sen jo silmissäni. Olisit mitä loistavin Befana!

- Ei ikinä. Ei kuuna kullan valkeana! sanoi Joulupukki vihaisena.

Siinä samassa ilmestyi ovelle pieni tyttö, joka huudahti selvällä suomen kielellä: - Äitiiii, tulee katsomaan. Täällä on Joulupukki ja pääsiäisnoita.

- Mitä hän sanoi? Puhui rumia? Ja miksi hän nauroi? Ihmetteli Befana, kun tyttö oli mennyt sisälle.

- Mitä rumia! Hän puhui omaa äidinkieltään, suomea. Joka sitä paitsi on minunkin äidinkieleni. Hän oli sitä mieltä, että sinun pitäisi tulla vasta pääsiäisenä.

- Pääsiäisenä?! Mitä tyhmyyksiä! Minä olen Befana ja tulen loppiaisena. Ja sillä siisti! Tai siis minun pitäisi tulla.

- Tietty. Tiedänhän minä sen, mutta tyttö ei sitä tiennyt, koska on syntyjään suomalainen. Suomessa noidat ovat liikkeellä pääsiäisenä. Eivät loppiaisena.

- Todellako? Hei, odota vähän, kun oikein mietin, sanoi Befana, hmmm ... tämä tarina tuntuu minusta jotenkin tutulta. Suomessa pääsiäisenä vanhapiikanoidat lentävät luudalla ja menevät sille vuorelle... mikä sen nimi nyt olikaan?

- Kyöpelivuori, olettaisin.

- Justiinsa. Olin sen ihan unohtanut. Kas, kun Eulaalian kanssa emme ikinä puhu työasioista.

Siinä samassa tyttö tuli uudelleen ulos ja huusi: - Äitiiii, täällä
ne on vieläkin. Tule nyt katsomaan.

- Mitä se nyt sanoo? Taas rumia sanoja? ihmetteli Befana.

- Hän kutsuu äitiään ja sanoo, että olemme täällä edelleenkin. Tuossahan se äiti onkin, totesi Pukki naisen ilmestyessä ovelle.

- Hyvää iltaa! Meillekös olette tulossa? nainen kysyy.

- Teillepäs hyvinkin. Onko teillä kilttejä lapsia?

- On ja aikuisiakin. Kaikki kilttejä! vakuuttaa nainen.

- Ihanko totta? No, hyvä. Muuten sopiiko, että myös tämä Befana tulee? Hänellä on loppiaisena muuta menoa.

- Befana? En ole koskaan kuullutkaan...

- Loppiaisnoita siis... selitti Pukki.

- Loppiaisnoita? Mikä ihmeen loppiaisnoita? mutisi Äiti tuskin kuuluvasti, mutta muistikin sitten: - Ai, niin Befana. Tietysti. Mikäs siinä jos on tullakseen. Sisään vain ja tervetuloa, sanoi hän ja meni tytön kanssa sisälle.

- Mitä hän sanoi? En ymmärtänyt hevosen pölähtämää, sanoi Befana.

- Hän kysyi, haluammeko tulla sisään nyt. Ja lisäksi hän totesi, että kaikki he siellä ovat olleet kilttejä. Niin lapset kuin aikuisetkin.

- Todellako? Kaikki kilttejä? Mutta mitä minä sitten teen tällä hiilellä?

- Syö se! Hiilesi! Tai heitä pois. Miten vain mielit. Mutta mennään jo sisälle. On jo myöhä.

- Odota, viskaan vaan tämän pois. Kas noin. Siinä meni hiili. Olen valmis.

- Vihdoinkin. Mennään sitten, sanoi Pukki. Niin he menivät yhdessä sisälle taloon yhtä luontevasti ja sulassa sovussa, ihan kuin eivät koskaan olisi mitään muuta tehneetkään kuin kiertäneet yhdessä ihmisten taloissa jouluiseen aikaan.

 Ritva Viertola-Cavallari  :-)