Karnevaaliperinne elää I

Ritva Reinlund   

                               392315.jpg

Karnevaaliperinteen oletetaan syntyneen ja kasvaneen kansalaisten hyvinvoinnin lisääntyessä, ja sen huippu täällä Venetsiassa osui kuudennelletoista vuosisadalle. Valtion vaurastuessa pullistuivat kansalaistenkin kukkarot, eikä ollut enää pakko uhrata kaikkia voimia jokapäiväisen leivän hankkimiseen.  Etsittiin viihdytysmuotoa, joka yhdistäisi kansalaisia ja samalla huvittaisi hallitsijaa sekä aatelistoa. Juhlimisten ajankohta lankesi luonnostaan aikaan, jolloin ei ollut maatöitä eikä liioin muita juhlia tai huvituksia.

Ensimmäiset maininnat tästä kollektiivisesta huvittelumuodosta löysin kreivi Vitale Falierin hallituskaudesta kertovista aikakirjoista, vuodelta 1904, jolloin kansalle annettiin virallisesti lupa juhlia ennen ensimmäistä paaston aikaa.

Samalta aikakaudelta löytyivät ensimmäiset merkinnät juhlan nimestä eli sana carnevale. Jokseenkin varmaa on, että sana liittyy kristinuskon mukanaan tuomaan pääsiäiseen ja sitä edeltävään paaston aikaan. Carnevale-sanan oletetaan juontavan juurensa kristinuskon kiellosta syödä lihaa (carne – levare) Le Ceneri-päivän aattona, joka on paaston ajan ensimmäinen päivä.  Silloin alkaa neljäkymmentä päivää kestävä,  palmusunnuntaita edeltävä katumusaika.

Latinankielistä ilmaisua carnem levare vastaa Firenzessä carnasciale, Venetossa murteellinen muoto carlassare, ja Sisiliassa käytettiin aikoinaan sanaa carnilivari.   Kielen ja murteiden kehittyessä on sana vakiintunut nykyiseen muotoonsa carnevale.

 392251.jpg

Puoli vuotta yhtä juhlaa

Renessanssin aikana Venetsiassa juhlittiin karnevaaleja monta kuukautta, yhteensä 180 päivää. Juhla jakaantui määrättyihin jaksoihin houkutellen siten osallistumaan karkeloihin matkailijoita, aatelisia, teatteriväkeä, kerjäläisiä ja seikkailijoita koko Euroopasta. Siihen aikaan juhlinta alkoi pikku hiljaa lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina,  sitten se alkoi paisua loppiaisen jälkeen,  ja räjähti lopulta täyteen vauhtiin ja loistoonsa kahtena viimeisenä viikkona. Varsinainen huipentuma keskittyi viimeiseen viikkoon, joka alkoi Giovedì grassolla (lihavalla torstailla) ja loppui Martedi grassoon (lihavaan tiistaihin) niin  kuin vieläkin tänä päivänä.

Karvevaalin aikana tuhlattiin usein koko perheen vuotuiset säästöt, eikä nykyaikanakaan viimeisellä lihavalla viikolla pihistellä. Vanhan venetsialaisen tradition mukaan vesperinan, kello 18 messun kellonsoiton jälkeen Piazza San Marcolle ilmestyi naamioitunut meritasavallan hallituksen jäsen, joka julisti virallisesti juhlan alkaneeksi.

Kaupungin kujat alkoivat täyttyä äänekkäistä juhlijoista: ihmismassa alkoi virrata Piazzalle ja Piazzetta San Marcolle seuraamaan akrobaattien, soittajien, sadunkertojien sekä muitten senaikaisten taiteilijoiden esityksiä.  Ylempi kansanluokka yhtyi huiviin naamioituneina mutta järjesti myös lukuisia juhlia palatseissa, ja teatterit tarjosivat parastaan.

Juoruilu, ciacolare, kuului vahvasti kuvaan ja sen myötä tärkeitten julkisten henkilöiden arvostelu, kuten nykyäänkin. Naamioitten ja pukujen avulla köyhien joukkoon täysin sekaantuneet rikkaat saattoivat tunnistamattomina toteuttaa salaisia oikkujaan. Köyhille taas tarjoutui tilaisuus esiintyä ja saada ihailua osakseen.

Olennaisena osana juhlaan kuuluivat toripöydät, joilla myytiin etupäässä karnevaalileivonnaisia fritole ja  galan.  Toki myös malvasia-viinit samoin kuin vin brulè,  kuuma viini olivat vahvasti kuvassa mukana.

(Jatkuu)