Onko avaruudessa elämää?

Lyhyt oppimäärä: On.

Keskilyhyt oppimäärä: On. Missä itse luulet eläväsi?  

Hieman pitempi vaan ei pitkä  oppimäärä (niin kunnianhimoinen en ole!)

Avaruudessa on aivan varmasti elämää. Ainakin avaruudessa elämme me.

En ollut koskaan aikaisemmin tuntenut maanjäristystä ennen kuin viime vuoden huhtikuussa, muutama tunti ennen Aquilan maanjäristystä, jolloin tunsin aivan selvästi maan järisevän, muutaman sekunnin ajan. Se tuntui hurjalta, vaikka se olikin vain vaimea järistys, jonka keskus oli noin 50 km:n etäisyydellä meistä. Sen jälkeen minusta on usein tuntunut, että tunnen maan elävän, en vaan pinnaltaan vaan myös syvyyksissään. Aivan kuin se jotenkin hengittäisi. 

Kuulostaa kovin turhanaikaiselta sanoa, että luonto on suuri ihme. Kasvit ja eläimet moninaisuudessaan ovat osa suurta ihmettä; ne ovat pieniä ihmeitä. Viime aikoina olen ihmetellyt usein lintuja, niiden kykyä lentää ja laulaa, tuntuu aivan erikoislaatuiselta että broileria pienempi otus pystyy tuottamaan niin kuulaita, kuuluvia ja harmonisia sävelsarjoja, jokainen omalle lajilleen tyypillisesti. Mutta pikkulinnut onkin luonut luonto, broileri taas on ihmisen surkeimpia luomuksia, raukkaparka!

Kun seison parvekkeellani ja seuraan Kuun hidasta liikettä, en voi olla kuvittelematta itseäni jonkinlaiseen entisaikaiseen opetusvälineeseen, jossa kukin taivaankappale kiertää omaa rataansa. Kuun liikkuminen näkyy selvästi, jos sitä vain malttaa seurata. Muistan lukeneeni, että Kuun ja Maan välinen etäisyys on noin puolet Auringon säteestä, eli siis keskipisteen ja kehän välisestä matkasta, mikä antaa jonkinlaisen kuvan mittasuhteista, mutta vain jos samalla muistamme, että koko kaikkeus sijaitsee äärettömyydessä, joka kaiken lisäksi laajenee koko ajan.

Muutama aika sitten minulla oli tilaisuus kysyä eräältä astrofyysikolta ovatko ihmiset todella samaa ainetta kuin tähdet. Kyllä, vahvisti hän. Kaikki materia on samaa materiaa, kun tarpeeksi asiaa tutkimme (ja materiakin on itse asiassa energiaa). Kysyin mikä on hengen suhde tähän. Onko henkikin samaa materiaa?

”Ei”, vastasi keskustelukumppanini, mies, joka rakastaa musiikkia ja liikuttuu kyyneliin Chopinin musiikin ääressä. ”Henkeä ei löydy materiasta, mutta ei se silti tarkoita, etteikö sitä olisi olemassa. Se on ohjelma, joka vaikuttaa materiaan”, arvaili astrofyysikko, …”ehkä. En uskalla enempää arvailla, minulle riittää, että henki on olemassa.”

Rakastan ajatusta suunnattomasta Luojan pallopelistä, jossa pyörivät taivaankappaleet kuin parhaan wienervalssin pyörteissä. Useat kappaleet ovat liian kuumia tai kylmiä meidän tuntemillemme elämän muodoille, mutta ehkä niissä on tuntemattomia elämänmuotoja. Ehkä ne ovat vielä uunissa kypsymässä, tai pakastimessa odottamassa, että vieraanvaraa tarvitaan. Joidenkin kappaleiden pinnalla on varmastikin meriä, metsiä ja vuoristoja. Niissä asuu erilaisia olioita, karvaisia, karvattomia, pieniä, suuria, erivärisiä. Toiset lentävät, toiset juoksevat, joku kiemurtelee. He rakastavat ja vihaavat, tuntevat yhteyttä toisiinsa, tai sitten eivät.

Jossakin niistä elää pieni vaaleatukkainen poika, joka kyyristyy rannalla katsomaan meduusaa, hänen punainen lippalakkinsa erottuu kauas, ehkä jopa avaruuteen, joka kieppuu oman tapansa mukaan ja kehkeytyy niin kuin sen tuleekin. Hän on minun poikani, osa maailmankaikkeutta. 

Onko siis avaruudessa elämää? Aivan varmasti on.

KIRSI RÄTY