Päivä viisauden valtakunnassa

E nel vino finiva sempre. Ne sapevamo i rumori e il caldo e quello che il vino vorrebbe dire a ognuno.  - Giovanni Arpino "Regina di cuori" 

Kierrämme pyöreää pöytää, lasin alle on levitetty mustavalkokuvia ympärillämme laskeutuvista rinteistä ja tekstinpätkiä Langhen alueella Cuneossa syntyneitten kirjailijoitten romaaneista, joista tunnistamme vain Cesare Pavesen. Syyskuun tiukka aurinko otsalla, haitarin soittoa ja kotiseutusanoituksia puunhaaraan mielikuvituksellisesti rakennetusta majasta, vihreitten rypäleköynnösten polveilevat rivit katseen kantamiin – miksi Cesare, miksi sulkeuduit pimeyteen ja hotellihuoneeseen, Torinosta ei olisi ollut kummoinenkaan matka synnyinmaillesi kukkulan laelle, jossa olisit voinut laskea ajatuksesi näille rinteille, antaa viinin puhua, rauhoittaa masennuksen yli?

    Joku sai tämän pöytäidean vasta eilen, että laitetaan tekstejä ja kuvia eikä jäänyt enää aikaa
    etsiä käännöksiä englanniksi, pahus, teidän joukossannehan näyttää olevan paljon
    ulkomaalaisia", valittelee viinitilallinen, hän on nuori poika, joka kertoo vuolaasti viljelyksen
    kompakohdista, mutta hänellä on  päivettyneet ja onnelliset kasvot, kun hän viittaa kädellä
    pitkälle: "Tuolta tieltä, jota tänne kävelitte,  siitä kaikki alas asti on isäni istutuksia." "Ja
    sinun", joku meistä huokaisee ja poika myöntää: "Niin, ja  minun".

  

    Yritämme kaikki keski-ikäiset naiset käännellä päitämme huolettomina ja kuitenkin jokainen
     laskeskelee salaa harmistuneena ikäänsä, siirtyy sitten naitettaviin pikkuserkkuihin ja tuttujen
     tyttäriinkin, koska mielessä vilahtaa että tuossapa miellyttävä ja komea perillinen, mutta
     kukaan ei tietenkään kysy morsiamista tai mistään muustakaan aiheeseen täysin
     sopimattomasta, vaan palaamme nöyrin mielin yhteiseen kiinnostuksen kohteeseen eli viiniin.

    Jatkamme reittiä kohti seuraavaa rastia, olemme jäljessä muusta ryhmästä, kukkulan laella  
    Bacchuksen  siunaamina, etuoikeutettuja kuin kypsiä kukkia verevän asiantuntija-oppaan 
    kämmenellä. Usean rypälesaran päässä rusottaa yllättäen ruusunoksa ja saamme kuulla,
    että niillä todella ajettiin ennen tuholaiset kasveista, mutta että nykyisten EU:n säännösten
    mukaan tuholaistorjunnan määrää alueellinen tarkastaja, jonka on yleensä tarjottava
    poikkeuksetta kemiallisia torjunta-aineita

Nyökkäilemme, niin niin, kaikki on nykyään ylhäältä organisoitua ja toteamme että ilman Amerikkaa mekään emme olisi nyt täällä, emmekä ilman Niutasia. Luulen ainakin, että taas kerran ex-Nokialais-Niutaset ovat olleet alunpitäen puuhamiehinä näissä jokasyksyisissä viiniretkissä, niin kuin monessa muussakin Milanon alueen suomalaisten toiminnoissa. Itse he ovat jo palanneet synkempiin syysilmoihin Helsinkiin, ja jotenkin tuntuisi ihan synniltä olla viemättä seuraavan kerran tuliaisiksi muhkeaksi virittynyttä punaviiniä!  

Suhteet Club Finlandian ja amerikkalaisen koulun välillä ovat pysyneet lämpiminä jo vuosia, ja joka syksy pakataan bussilastillinen viiniretkelle ilmoittautuneita ja ajetaan Castellinaldon kylään, johon ihmislasteja saapuu eri puolilta Italiaa ja ulkopuoleltakin niin, että nytkin meitä viinituristeja oli sinä suurena palvontapäivänä kasassa semmoiset 1500 päätä – tai siis kurkkua. Eräskin hollantilainen rekkakuski perheineen osunut joskus seudulle ja jälleen mukana, jo kahdeksatta kertaa!

    Meidän Milano 3:n ostoskeskuksen parkkipaikalta lähtenyt bussillisemme ehti kirjoittautua
   toiseen ryhmään, mikä oli todella hyvin, sillä pääsimme aloittamaan ajoissa patikoimisen,
   yhdeltätoista, ja starttaamaan takaisin kohti urbaanielämää viiden kieppeissä iltapäivällä. Jos
   ajattelee, että kyläläiset olisivat jakaneet koko osallistujajoukon vaikka sadan hengen ryhmiin,
    niin lähtöjä oli silloin viisitoista ja viimeinen porukka pääsi kotiinpaluumatkalle joskus ennen
    puoltayötä!

Aika hujahtaa rastilta rastille kulkiessa kukkuloita ylös alas ja rastipaikoissa se menee tietenkin syömiseen sekä toinen toistaan nimekkäämpien viinipullojen kallistelemiseen. Huvin hinta on naurettavan pieni: neljälläkymmenellä eurolla niin kyydit kuin lounaat, paikallisten taidolla valmistamat särpimet ja viisaiden juomaa niin paljon kuin sielu sietää – olisinko maistanut pariakymmentä, Outi kolmeakymmentä ja Saara laskujensa mukaan tasan neljääkymmentä lajiketta; mutta tytöt kirjoittivatkin tuotetietoja muistiin, muikistelivat makuhermojaan keskittyneesti ja löysivät hienonhienoja eroja rypälelajien välillä, kun taas minä taisin antaa enemmänkin karkeloivan tunnelman valua rennosti kielen päältä sieluun omalla jumalaisella painollaan.

Eli kuka lämmittelee sydäntään kuka harjaannuttaa asiantuntemusta, joku kajauttaa laulun, toinen kaivaa soittopelinsä repusta – on niin monta tapaa kartuttaa tavallisen aterioinnin yhteydessä siemailtavan lasillisen nautintoarvoa ja yhtyä retken esteettis-spirituaaliseen juhlaan! Kierroksen päätteeksi saa tietenkin ostaa viemisiksi laatulestejä ystävähintaan, mitenkäs muuten, ja lopuksi keinutaan kotikoloihin aito, maisteluista tahmea viinilasi hassussa kaulapussissa ja päässä arvatkaapa mikä – ei mikään jysäri vaan kevyt ja leveä hellehattu, jonka lierin lävitse siivilöityvät säteet kuiskailevat jossakin alasviettävistä rinteistä ja kukkuloista, joilla makeutuviin rypäleisiin imeytyy harras auringonkilo.  

Kirsi Rutanen, Club Finlandia Milanon jäsen