Arvoisat Mansikka-lehden lukijat
Olen toiminut nyt runsaan vuoden ajan Suomen suurlähettilään tehtävässä Italiassa. Vuosi on ollut täynnä iloisia yllätyksiä. Niihin kuuluu Italiassa asuvien suomalaisten aktiivisuus, halu toimia yhteistyössä ja tiivis yhteydenpito Suomeen. Mansikka-lehti on tästä hyvä esimerkki.
Suomen ja Italian väliset suhteet jatkuivat erinomaisina myös vuoden 2011 aikana. Kohokohtana siinä oli Tasavallan Presidentti Tarja Halosen osallistuminen Italian yhdistymisen 150-vuotisjuhlallisuuksiin Roomassa kesäkuussa. Kyseessä oli Presidentti Halosen toinen matka Italiaan vuoden sisällä.
Presidentti Giorgio Napolitano vieraili puolestaan Suomen maaperällä Villa Lantessa marraskuussa, Italian yhdistymisen 150-vuotisjuhliin liittyneessä "Risorgiemento ja Suomen itsenäistymiprosessi" seminaarissa.
Me kaikki Italiassa asuvat olemme seuraneet erityisellä kiinnostuksella hallituksen ja parlamentin toimia maan talouden saattamiseksi vakaalle pohjalle. Euroopan talouskriisi koskettaa koko maanosaa ja sen kaikkia asukkaita. Meillä on kaikki syy toivoa, että toimenpiteet täällä ja koko EU-alueella tuottavat toivotun tuloksen.
Suomen Tasavallan Presidentin vaalit käydään lähiviikkojen aikana. Toivon että kaikki Italiansuomalaiset käyttävät äänioikeuttaan hyväksi. Äänestysajat ja - paikat löytää helpoiten Suurlähetystön nettisivuilta. Suurlähetystön ja Suomen uutisia voi seurata helposti myös Facebookista. Olemme olleet siellä vuoden alusta lähtien.
Haluan vielä kerran kiittää omasta ja vaimoni puolesta Teitä kaikkia saamastamme lämpimästä vastaanotosta ja erinomaisesti alkaneesta yhteistyöstä. Toivotan kaikille Mansikka-lehden lukijoille menestystä ja onnea kaikissa toimissanne vuoden 2012 aikana.
Petri Tuomi-Nikula
Suurlähettiläs
PS. Kiitokset hienosta tervehdyksestä! Mansikka-lehden toimitus
toivottaa myös Suurlähettiläälle onnea ja menestystä kaikissa
toimissaan! (RVC)
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.