1088352.jpg    

  Kirsi Rutanen osallistui  Club Finladia Milanon järjestämään
Minä minänä
–itsetuntemuskurssiin 6.10.2007 Busto Arsiziossa.
 Hän kertoo mielenkiintoisesta kokemuksestaan Mansikan lukijoille.
Kurssia veti kuvataiteilija-kouluttaja Taina Pietilä (kuvasssa),
     jolla oli
samoissa tiloissa lokakuussa oli myös taidenäyttely.    


Pidetään tallessa C:n paikka ja taskupeili!

 

 

Kun aiheena on "minä", osanottajina yhdeksän meikäläistä naista ja ympäristönä täkäläinen kaupunki, moni voisi luulla, että nyt siellä taas pohjoiset soidenraivaajattaret puhkuvat itseensä sisukkuutta pitää sini-valkolippua jääräpäisesti rintaa vasten. Totta kyllä, että viimeiset kymmenen vuotta taiteilija-kouluttajana toimineen Taina Pietilän taideterapiapäivien istuinpaikat Suomessakin täyttyvät nimenomaan keski-ikäisistä ja sen iän jo ylittäneistä naisista. Meitä tuntuu aina vain kiinnostavan tämä itsemme analysointi - mutta eihän se pelkästään sitä ole!

 

Lokakuisena lauantaina Busto Arsiziossa keskityttiin oikeastaan ihmisen minuutta koskeviin peruskiviin, kuten: Mikä on minulle tärkeää? Kuka se "minä" on?

 

1088398.jpg


Meditatiivista kirjoittamista

 

Aloitimme aamun tutustumalla dialogisen kirjoittamisen tekniikkaan. Taina selvitti, miten meiltä jää usein tekemättä olennaiset kysymykset tässä hetkessä. On hyvä kiteyttää välillä paperille jokin ajankohtainen kysymys ja lähteä sitten kyseenalaistamaan ja vastaamaan siihen vaistonvaraisesti. "Etsi oma intuitiosi,  välitön käsittäminen, sisäinen äänesi ja huomaat, kuinka ihmeellinen voimavara se onkaan ihmisessä."

 

Koneella kirjoittaminen ei kuulemma käy päinsä, vaan aina olisi kirjoitettava käsialalla. "Älynnystyröitä ei saisi ruveta liioin kiillottelemaan eikä ryhtyä määrittelemään käsitteitä, koska luovuus tyrehtyy heti, kun asiat määritellään", painotti Taina ja muisteli kuinka teologi-terapeutti Erik Ewalds oli tiivistänyt eräällä yleisöluennollaan keskeisen: "Elämässä on tärkeää, missä on C:n paikka". C:ksi hän oli paljastanut luovuuden (creative) ja painottanut, että elämä on nimenomaan luomisprosessi eikä toistoprosessi (recreate).

              

Esimerkkinä kirjoitustekniikasta saimme jäljentää lehtiöihimme sanelun, jossa ennen myös seurakunnan pastorina työskennellyt Pietilä malliksi pohti, mitä on oppiminen. Minun käsialallani puolentoista A5-sivun mittaisella kirjoittamisella päädyttiin seuraavanlaiseen tulokseen: "(...) Onko intohimo siis uteliaisuus? Ei. No, mikä se on? Ehkä se on viisaus. Miksi? No, jotta oppisi ymmärtämään. Miksi haluat ymmärtää? Jotta oppisin elämään täysillä." Tästä päästiinkin mystikko Ekhard Tollen ajatukseen täydellisestä läsnäolosta, jolloin olisi hyväksyttävä käsillä oleva hetki ja antauduttava siihen täysillä, koska se on "kaikki mitä meille annetaan: tämä sydämenlyönti".

          

Kouluttaja lainasi myös AA-terapiaryhmissäkin käytettyä yleishumaania Tyyneys-rukousta, johon voi sisällyttää itselleen luontevan voiman, eli sitä ei tarvitse sitoa ahtaasti esim. kristinuskon Jumalaan. "Eikä muutenkaan koskaan saisi lähteä käännyttämään toista ihmistä mihinkään, vaan olisi sallittava hänen olla sellainen kuin hän on. Samoin omaa ihmisarvoaan olisi osattava arvostaa ja kasvettava omassa kasvussaan", päätti Taina ja antoi meille ensimmäisen varsinaisen kirjoitustehtävän. Itse sain kasaan kolme ja puolisivua tekstiä aiheesta "Miten jaksan huomisen työpäivän?". Huomasin, ettei ollutkaan niin helppoa hiljentyä ja päästää itseään oivaltamaan uudella tavalla, rohkeasti. Ikään kuin sisäinen ääni lonksahtelisi vähän väliä totuttuihin selityksiin tai velvollisuudentuntoisiin, "fiksuuntuneisiin" määritelmiin!  

 

1088401.jpg


Itseni näköinen elämä

 

"Haluanko elämän tällaisena?", kehotti Taina miettimään ja vakuutti, ettemme ole kohtalon tai minkään muunkaan vietävinä kuin lastut laineilla vaan meillä on aina valinta edessä: otanko vastuun ja teen oman näköiseni elämän - vaiko en. Läksyksi saimmekin kirjoitettavaksi, minkälainen minun näköiseni elämä olisi.

              

Lounastauon jälkeen meille tarjottiin pöydällinen akryylivärejä ja pensselit käteen. Jokainen sai ensin valita paletilleen itselleen epämiellyttäviä tai pelkoja herättäviä värejä. Lattialla istuen sanomalehtiarkkien keskellä maalasimme sitten pelkojamme pois sellaisen hiljaisuuden vallitessa, että joku meistä jälkeenpäin ääneen ihmettelikin, miten joukko naisihmisiä semmoiseen edes kykeni!

 

Itse koin maalaamisen ja hiljaisuuden vapauttavan rauhoittavaksi - myös siksi ettei tarvinnut aikaansaada mitään esittävää eikä kenellekään näytettävää. Kerrankin sai keskittyä omaan pensseliinsä varmana siitä, ettei tulisi arvostelluksi tai vertailluksi! "Värit ovat terapeuttisia", kannusti Pietilä toista tehtävää jakaessaan ja neuvoi tällä kertaa pursutettamaan palettiin omat tulevaisuuden värit. "Maalaa eteesi itsesi näköinen elämä, jota voisit alkaa elää!"  



1088412.jpg 

   Taina opastaa Marcoa maalaamisessa.


Taskupeili muistoksi


Meitä naisia tosiaan syytetään joskus oman navan ympärillä pyörimisestä ja varsinkin pelin edessä viivyttelemisestä, ja parisuhteessakin se useimmiten lienee nainen, joka kivahtelee, että "entäs minä, mitenkäs minun elämäni, onkos sille tilaa!". Niin, olemmehan me pohjan akat ja lemminkäisten äidit varmasti melko itsenäisiä olentoja myös italialaisyhteisössä – nytkin, hävyttömät, valtasimme kokonaisen lauantaipäivän vain itsemme tutkiskeluun!

 

Sunnuntai oli kyllä varattu italialaisille kanssasisarillemme, vaikkemme sukupuolta asettaneetkaan esteeksi vaan kutsu kuului, että tulkaapa paikkakuntalaiset maalaamaan. Mutta kuinkas kävikään: paikalle pyöräili ainoastaan eräs Marco-niminen mieshenkilö. No, onneksi edes hän oli valinnut taideterapiahetken tavanomaisen pyhäpäiväntenniksen sijaan - mutta jokunen rutiineistaan poikkeava "mamma-miakin" olisi ollut toki iloinen yllätys!

              

Mutta me suomalaisnaiset ainakin saimme lauantaistamme paljon irti: paitsi hiljaisuutta, värejä ja perusopin meditatiivisesta kirjoitustekniikasta, saimme myös - taskupeilin. Eli tässä sitä taas oltiin; eikös puhe ollut sisäisestä minästä, pitääkö ihan totta mitata itseään jälleen ulkonäön perusteella? No, ei sinne päinkään! Peilille annettiin nyt aivan uusi käyttötarkoitus: "Nosta peili silmiesi tasolle ja katso itseäsi silmiin. Siinä näet sen ainoan ihmisen tässä maailmankaikkeudessa, johon voit luottaa." Niin. Hiljenny, hiljenny, hiljenny. Kiitos, Taina... Minusta.

 

Teksti: Kirsi Rutanen     Kuvat: 4-5 Kirsin ja 1-3 Marcon.

1088420.jpg


P.S. Samaisessa Cartolibreria Boragnon galleria-tilassa oli yleisölle avoinna myös
 Taina Pietilän kuvataidenäyttely 8.-13.10.2007


  Yhteystietoja: www.tainapietila.com, e-mail: taina.pietila(at)pp.inet.fi