1241554967_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ensin oli Amor. Ja sillä kaksi "uhria".
Katja kertoo tässä sen seurauksista!

Häävieraaksi valmistautumisesta


Häät voivat olla koko lailla romanttinen juttu, mutta kun omat ja rakkaimpien ystävien häät on juhlittu ja osa porukasta on jo toisella kierroksella, alkaa hommaan suhtautua raadollisemmin. On suorastaan helpotus, jos ei kutsuta, ja vaikka kutsusta voikin olla imarreltu, niin päällimmäinen tunne on kuitenkin huoli.

Ensimmäinen huolenaihe on häälahja: ystävällisimmät ovat tehneet häälahjalistan johonkin taloustavara- ja kodinkoneliikkeeseen, ja sieltä voi sitten käydä valitsemassa ns. kukkarolle sopivan. Laskukaava on seuraava: jos olemme osallistumassa nelihenkisenä perheenä, täytyy häälahjan vähintään ylittää arvoltaan neljän hengen ravintolalounaan tai -illalisen hinnan. Jotkut käytännölliset ihmiset pyytävät rahaa, ja siinä mikään summa ei tunnu riittävältä. Antamisen ilo on kaukana, kun tietää että jokainen kirjekuori ja shekki syynätään tarkkaan, kirjataan muistiin ja panosta arvioidaan paitsi hääparin, myös molempien vanhempien voimin.

Seuraava huolenaihe on juhlapuku: ei pitäisi ainakaan olla mitään jo saman kuppikunnan häissä käytettyä, ei vanhaa tai rikkinäistä, mielellään vuodenaikaan sopivaa. Naisvieraiden pukeutuminen mustaan on nykykäytännön mukaan sopivaa, ainakin täällä Tuppulassa, ja me tantat otamme siitä kaiken ilon irti, kun musta väri hoikentaa. 

Lapsille joutuu väistämättä ostamaan uudet vaatteet kenkiä myöten, mieheltä on kauluspaidan kaulus kulunut, koko pesue pitää viedä parturiin, pikkuserkun häissä käytetty kolttu kiristää, säärikarvat täytyy vahata. Hääpäivää edeltävä arkipyhä lisää paniikkia, kun kaupat ovat kiinni ja jotain kuitenkin puuttuu. Juhlapaikalla villiintyvien lasten perässä juoksemista ajatellen kannattaa laukkuun sujauttaa varakengät, varasukista nyt puhumattakaan.

Lapset tällätään nätiksi, ja juhlapuvussa kuralampeen hyppäävää odottaa vanhanaikainen korvatillikka. Maassa maan tavalla tai maasta pois, kuten persut tapaavat sanoa. Missä Huhtipojan solmio on?

Italiattarella on kivat Isabella Balduccin farkkusandaalit, jotka ostin alesta pari numeroa liian suurina. Nyt ne ovat sopivat, ja päädymme niihin sopiviin olkaimellisiin polvihousufarkkuihin, kukkapitsisiin valkoisiin sukkahousuihin, sinivalkoraidalliseen puseroon.

Vaatteet, joihin minulla olisi varaa, eivät kelpaa, ja ne jotka kelpaisivat ovat liian kalliita, Tuppulassa en edes tietäisi mistä etsiä. Käyn kahtena peräkkäisenä päivänä provinssipääkaupungissa laasti- ja eristysmateriaalisessioissa, mutta en jouda kauppoihin.

Pienen panikoinnin jälkeen loppusuoralla vaihtoehtoina ovat anoppivainaan upean punainen pitkä iltapuku ja musta läikehtivästä sataprosenttisesta polyesterineuleesta tehty pitkä putkimainen mekko, jonka saa uudella huivilla tai sifonkitunikalla muuttamaan ilmettään loputtomiin. Vaate on täysin rypistymätön, mutta sen helma on tarttunut joratessa korkokenkään. Päätän lyhentää sitä, ja kihartuva rullasauma vaikuttaa riittävän siistiltä vaihtoehdolta.

Eiköhän tästä selvitä hengissä. Vielä kun saisi jostakin pakkelia. (jatkuu)

Katja Huovinen



PS. Katja antoi ystävällisesti luvan julkaista tämän postauksensa Mansikassa. Ja vielä seuraavankin osan.  (Kuva on toimituksen.)