Monen sängyn kautta synnyttämään

Itse synnytyksestä on muistojen päällimmäisenä valtava sänkyjen vaihtamisen vaiva. Supistuksia seurattiin omassa salisssaan, jossa piti maata suorana sängyssä johdot monitorissa, ja siitä ei saanut nousta edes vessaan. 

Kun kivut kovenivat, niin että ehdin jo kerran ponnistaa, oli taas kiireen vilkkaa noustava toiseen sänkyyn, jossa oli pyörät alla, ja sillä lähdettiin käytävien läpi hissillä varsinaiseen synnytyssaliin. Moinen yllätysmatka oli mielenkiintoisen tukala, mutta onneksi käytävillä ei ollut aamuneljältä katselijoita, vaan saimme rauhan omaan omituiseen sairaalaralliimme. 

Synnytyssaliin päästessämme piti taas nousta ralliautosängystä synnytyssänkyyn, vaikka siitä ei enää tahtonut tulla yhtään mitään. Sitten kaksi kovaa ponnistusta, ja vauva parahti oikeassa sängyssä. 

Ensin synnyttäjää halutaan kiltisti makuuttaa kaksi viikkoa ja kahden viimeisen minuutin aikana komennetaan käyttämään kolmea sänkyä. Ponnistusvaiheen aikana kaikki muu tekeminen kuin ponnistaminen on niin toivottoman tukalaa, että edellä kuvatun sängynvaihtosysteemin on varmasti keksinyt henkilö, joka ei ole koskaan ponnistanut. 

Synnytyksen jälkeen piti maata vuorokausi sängyssä, tarpeetkin tuli tehdä alusastiaan. Sittemmin Suomessa toista lasta synnyttäessäni opin senkin, että suoraan synnytyksestä voi mennä vaikka suihkuun eikä siihen kuole, vaan päinvastoin uudestisyntyy.

Italiassa huoneeseen tulla pyyhälsi kahden naisen komppania monta kertaa päivässä survomaan vatsaani, jotta kaikki tarpeellinen poistuisi kohdusta nopeasti. Toimitus tuntuu suunnilleen samalta kuin jos urheiluhieroja käsittelisi avohaavaa. Kohdun supistelemiseksi käytettiin tämän lisäksi myös pistoksia sekä veteen sekoitettuja tippoja. Maallikon mielestä jo yksikin näistä kolmesta toimenpiteestä olisi riittänyt, niin kippurassa näiden piikkien, tippojen ja survomisen jälkeen sai olla. 

Pillerit pussiin

Muutaman kerran popsin pöydälleni ilmestyneitä pillereitä, kunnes vihdoin sain kysytyksi, mitä ne mahtoivat olla. Kuullessani syöväni antibiootteja, kysyin mihin tautiin niitä sain. Minulle kerrottiin kaikkien sairaalapotilaiden tarvitsevan antibiootteja koko sairaalassaoloajan, ettei mitään tautia vain pääsisi tulemaan. 

Minä olin erittäin hyvässä kunnossa ja jo kotiin menossa, mutta lapseni kunnon takia jouduin oleskelemaan sairaalassa tavallista pidempään eli kahdeksan päivää. Koska minusta tuntui todella turhalta syödä voimakkaita lääkkeitä ja olin myös huolissani niiden vaikutuksesta äidinmaitooni, keräsin pillerit salaa pussiin; niitä kertyi 24 kappaletta. 

Italian sairaalassa ei ollut mahdollisuutta vierihoitoon, vaan vauvat tuotiin ja vietiin kellonviisareiden käskystä. Siellä oli äideillä tavaton suru, kun vauva sattui suloisesti nukkumaan kalliit imetysminuutin ja intoutui imemään vain hetken ennen hoitajan tuloa. Nälkäänsä itkevä vauva vietiin vain pois, vaikka rinnat tihkuivat maitoa, ja tuotiin uudestaan sitten neljän tunnin kuluttua. Hoitajat vaihtoivat vaipat kuin liukuhihnalta, lapset huusivat, ja hämmentyneet äidit harhailivat käytävillä parkua kuunnellen. 

Ehkä se oli lopulta vain vieras mentaliteetti, joka pääsi yllättämään minut, vierasmaalaisen. Monet ihmeellisyydet ymmärsin vasta sitten, kun olin synnyttänyt toisen lapseni Suomessa ja nähnyt, miten erilaista sairaalassa voi olla. Italialaiset äidit olivat itse poikkeuksetta tyytyväisiä omaan tyyliinsä, ja monet olivat nähneet todella vaivaa päästäkseen juuri tähän hyvämaineiseen sairaalaan. 

Kiitollinenhan toki minäkin olen terveestä ja siinä mielessä hyvin hoidetusta lapsesta. Kuitenkin huomaan miettiväni, kuinka vierihoito synnytyosastolla on maailman ihanimpia asioita ja valmis lämmin ateria kahveineen päivineen ruhtinaallista. Ja osaa se kraanavesikin olla joskus hyvää.

Nimimerkki  ELLA 

oooo 


Toimituksen huomautus:

Artikkelin ensimmäinen osa on julkaistu näillä sivuilla helmikuussa. Se löytyy helpoimmin klikkaamalla sivupalkkia: Mansikan arkistosta.  Artikkeli  julkaistiin paperisessa Mansikan numerossa 3/1992. Ja artikkeli oli julkaistu sitä ennen myös jossain suomalaisessa lehdessä.

Tästä artikkelissa kerrotusta tapauksesta on siis kulunut jo yli 20 vuotta. Joten voi hyvinkin olla, ettei italialaisessa synnytyssairaalassa toimita enää artikkelissa kerrottuun tapaan. Jos toimittiin silloinkaan kaikkialla Italiassa. Kannattaa kuitenkin ottaa selvää hyvissä ajoin etukäteen synnytyssairaalan käytännöistä. 

Olisi erittäin kiinnostavaa lukea erilaisisia ja tuoreemmistakin synnytyskokemuksista Mansikassa. Jos kuka haluaa kertoa erilaisesta kokemuksestaan italialaisessa synnytyssairaalassa, ottakoon yhteyttä toimitukseen:

 ritviecav(at)gmail.com.