Tänään haluan kertoa Teresasta ja hänen elämästään. En ota kantaa hänen työnantajaansa. Teresa on hieman minua vanhempi mutta viettää aivan toisenlaista elämää kuin suurin osa naisista.

Hänen arkielämäänsä  eivät kuulu huolet vaatteista, ei kiloista tai ylipäänsä ulkonäöstä. Pannaanpa käsi sydämelle ja mietitään asiaa. Varmaankin aika moni nainen viettää turhautuneita hetkiä vaatekaappinsa uumenissa kun tavaraa on vaikka kuinka paljon, mutta se näyttää kaikki kuuluvan tuntemattomalle naiselle, nuoremmalle, hoikemmalle ja kummallisen pirteällekin. Teresan vaatekaappi on siisti ja yksinkertainen, vaatteiden väriskaala suppea, mutta niukkuudessaankin suorastaan tyylikäs. Kestävistä kankaista linjakkaita asuja, jotka sopivat niin arkeen kuin juhlaankin. Kilot eivät tunnu olevan Teresalle ongelma. Hänen kollegansakin ovat useimmiten normaalipainoisia, joku hieman pullukampi, mutta ääripäät puuttuvat. Anoreksia ja bulimia, kuten muutkin syömishäiriöt, eivät kuulu tähän porukkaan. Kukin saa olla sen näköinen ja painoinen kuin luonto on hyväksi katsonut.

Teresa ei kärsi yksinäisyydestä.  Hänen ympärillään on samanhenkisten parvi. Halutessaan hänellä on mahdollisuus syvällisiin keskusteluihin, jotka keventävät sydäntä. Päivittäin Teresa saa nauttia rauhallisesta ja hyvästä yksinäisyydestä, kuunnella sieluaan, mietiskellä. Henkiselle hyvinvoinnille annetaan suuri merkitys; Teresan piireissä ei ole itsemurhia, alkoholismia, huumeita.

Ja kuitenkin Teresa on nykyaikainen nainen. Hän katselee televisiota, hänellä on kännykkä, hän käyttää Internetiä ja hänellä on aivan tavallisessa nettiyhteisössä profiili, jolla hän ei kalastele seuraa täyttämään elämänsä tyhjyyttä, vaan julistaa maailmankatsomustaan, yhtenä muiden joukossa. Mahdollisiin kontakteihin hän vastaa kohteliaasti ja korrektisti, jopa ohjaa epätoivoista hengellisen avun piiriin, tarjoaa esirukousta.

Teresa seuraa maailman tapahtumia, hän kuuluu meidän maailmaamme. Nuorena hän on vanhempien opissa, vanhuudessa häntä ei hyljätä. Lahjojen salliessa hän voi opiskella yliopistossa, myös ulkomailla. Hän voi ottaa tehtävänsä haasteen kannalta ja edetä työsarallaan, mikäli olosuhteet sen sallivat. Hänen työllään on usein jopa maailmanlaajuista merkitystä.

Kuten niin monet muutkin naiset, usein myös teresat toimivat sairaiden, lasten ja vanhusten parissa tai tekevät taloustöitä. He huolehtivat pyykistä, silityksestä, siivoamisesta tai ruoan laittamisesta. Onpa Riminin teresoilla myös hotelli, jossa riittää työtä eri aloilla. Kullekin pyritään takaamaan mahdollisuus oman leiviskänsä kasvattamiseen, lahjoja ei tuhlata.

Ehkä olette jo arvanneetkin, Teresa on nunna.

Mitä Teresalta sitten puuttuu? Joku aivan varmasti hymähtää tässä kohdassa. En aio kommentoida tätä asiaa, enkä kysyä Teresalta, aivan kuten en kysele ystävättäriltänikään heidän makuuhuoneasioitaan. Mutta yleisluontoisen kommentin esitän. Kuinka monen tavallisen naisen seksielämä vastaa sitä mielikuvaa, jota meille markkinoidaan? Eikö asia ole pikemminkin niin, että olemme irrottaneet seksin ihmisyydestä ja puhumme siitä aivan ulkokohtaisesti ja suorituskeskeisesti? Tosiasia lienee, että maailmamme on menettämässä luonnollisen tavan suhtautua sukupuolisuuteen ja siinä mielessä Teresan hiljaisuus on vain toisenlainen tapa suhtautua asiaan, jota huudetaan kaduilla ja turuilla.  

Teresa löysi oman paikkansa jo nuorena, tunsi kutsumuksen, jota ilman ei voi tulla nunnaksi, kuten ei miksikään muuksikaan. Hänen toimiaan on johtanut määrätietoisuus, halu toteuttaa omaa sisäistä ääntään ja samalla auttaa muita. Teresa on kunnioitettavan kokonainen ihminen, ei pyhimys vaan naisihminen. Ihmisempi kuin television muoviset missit ja kaikenkarvattomat julkkikset.

Toisinaan haluaisin olla Teresa. Harmi vain että katolinen kirkko ei hyväksy sielunvaellusta, sillä muuten, ensi kierroksella, voisin hyvinkin haluta olla nunna ja elää vihdoinkin seesteistä elämää. Omaa sielua kuunnellen, toisten apuna toimien, luojan kunniaksi. Totisesti! 
 
 KIRSI RÄTY