Ihanat ennakkoluulottomat ja luovat lapsemme
Viimeisten tutkimusten mukaan pikkulapset ovat paljon tietoisempia ympäristöstään, kuin me olemme ikinä osanneet kuvitellakaan, ja he ovat hyvin keskittyneitä jännittäviin elämän ilmiöihin. Ja maailman valloittamiseen.
Tuoreen yhdysvaltalaisen teorian mukaan heidän mielensä on avoin ja hyvin joustava. On todettu myös, että heillä on enemmän aivosoluja kuin meillä aikuisilla, minkä lisäksi heidän aivokuorensa eri osat ovat paremmin yhteyksissä toisiinsa kuin meillä aikuisilla.
Meidän aivomme ovat tehokkaampia, mutta meidän oppimiskykymme on vähäisempää kuin heidän. Uusien asioiden oppiminen on meille huomattavasti vaikeampaa kuin heille, joilla ei vielä ole vielä minkäänlaisia estoja, kuten meillä.
Heidän muistikapasiteettinsa on paljon suurempi kuin aikuisilla.
He käsittävät syiden ja seurausten suhteet toisiinsa.
He muodostavat helposti käsitteellisiä ajatuksiakin.
Jo 18 kuukauden ikäisellä lapsella on mahtava mielikuvitus.
He ovat huomattavasti luovempia kuin me aikuiset yleensä.
He ymmärtävät tavaroiden toimintamekanismit.
Heillä on huomattava oppimiskyky. Todella huomionarvoista on se, että he oppivat helposti vieraita kieliä!!!! Useampiakin.
He pystyvät kuulemma myös laatimaan hyvin monimutkaisia tilastotietoja.
He osaavat erottaa fantasian ja todellisuuden toisistaan, mutta ovat silti hyvin luovia.
He pystyvät sulattamaan helposti suuren määrän informaatiota, kun taas aikuiset valitsevat sen, mikä heistä on tärkeää.
Kaiken kaikkiaan pikkulapset ovat älykkäitä ja luovia, koska he ovat uteliaita. He huomioivat maailmaa ja jo ennen kuin he ovat oppineet puhumaan, he ilmaisevat kokemuksiaan piirtämällä kuvia, joita me aikuiset usein kutsumme töherryksiksi (scarabocchi).
Kun he oppivat kävelemään, se ei heitä suuremmin kiinnosta, vaan se, että he pääsevät omin neuvoin kiinnostavien esineiden lähelle, koskettamaan niitä ja kokeilemaan niitä.
Valitettavasti he menettävät aikaa myöten yleensä biologisen uteliaisuutensa ja omaksuvat aikuisten sovinnaisuuden ja isojen ihmisten ennakkoluulot, jolloin ”koko maailma on muka jo tullut nähdyksi”!
PS. Lähteenä on La Repubblica-lehdessä 30. elokuuta julkaistu Alessandra Reticon artikkeli: Ma quali bimbi inconsapevoli. Sono più svegli di quanto pensiamo. Nuova teoria Usa: la loro mente è aperta e flessibile.
ooooo
PS. Voi sentään, olisinpa tiennyt tuon kaiken pikkulapsista, kun tyttäreni olivat vielä pieniä. Tai edes silloin, kun tyttären poikani oli pieni. (Huokauksia!)
Mutta te nuoret lukijani voitte nyt käyttää hyväksenne näitä jännittäviä tosiseikkoja. Ja miksikäs ei vähän vanhemmatkin, sitten joskus isoäiteinä! (RVC)
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.