Muisto suomalaisen kesäyön ihanuudesta, sai minut poimimaan Mansikkaan tämän suuren Suomen ystävän Ugolino Ugolinin ihanan runon eräästä toisesta blogistani.  Käänsin sen aikoinaan paperiseen Mansikkaan ja julkaisen sen tässä ensin suomeksi käännettynä ja sitten alkuperäisenä italialaisena runona.

o

UGOLINO UGOLINI (1913-1995)

Sarastus ja päivänlasku

Aurinko ei laskenut tänä iltana;
kuin lumoavasti leikitellen
se painuu alas ja nousee taas!
Maata pyyhkäisten valo vihkii yhteen
päivänlaskun ja sarastuksen,
hyvittäen näin luomakunnalle
pitkän valkean talven
hiljaisuuden lumosta luodun.
Käyskentelen keskiyöllä
auringon lämmön loisteessa
sen valaistessa Suomen sulokoivut.

(Suomennos: Ritva Viertola-Cavallari)

Ja tässä alkuperäinen runo:

UGOLINO UGOLINI (1913-1995)

Alba e tramonto

Il sole non è tramontato stasera;
come per magico gioco,
si abbassa e risorge!
La luce radente la terra
unisce l´alba al tramonto,
compenso per le creature
di un lungo candido inverno
fatto di magico silenzio.
Passeggio a mezzanotte
nella calda luce del sole
che illumina le dolci betulle
di Finlandia.

o

 Commendatore Ugolino Ugolini oli suuri Suomen ystävä, joka suomalaisen Elma-vaimonsa kanssa otti vastaan lukemattoman määrän Italiassa käyneitä suomalaisia taiteilijoita, joista moni myös majaili heidän kodissaan Fiesolessa, Toscanassa. Muun muassa kuvanveistäjä Aimo Tukiainen kävi Toscanassa,  ja Ugolini kertoi tämän ihailleen paikallisia hevosia ja niinpä marsalkka Mannerheim saikin ratsastajapatsaaseensa italialaisen hevosen. (RVC)

PS. Tutustukaa myös Karkin kaviaarit-kolumniin edellisessä postauksessa!