.... Italiassa oltaisiin inhimillisiä
Taisin kuitenkin erehtyä. Ainakin mitä viranomaisiin ja Trentoon tulee. Nuorelta naiselta riistettiin vastasyntynyt lapsi sillä perusteella, että viranomaisten mielestä nainen, jonka ikä ei ole tiedossani, ei kelvannut äidiksi, ennen kaikkea sen vuoksi, että hänen ansionsa on vain 500 euroa kuukaudessa. Viranomaiset väittivät, ettei hän ollut kypsä äidiksi ja lisäksi liian köyhäkin.
Ei kai kukaan ole kypsä äidiksi syntyessään, siihen kasvaa lapsen mukana! Nuori äiti itse olisi halunnut pitää lapsensa. Tapaus oli herättänyt solidaarisuutta nuorta äitiä kohtaan koko Italiassa. Mutta ei viranomaisissa.
Sen sijaan, että nuorta äitiä olisi tuettu taloudellisesti ja muutenkin, häneltä riistettiin lapsi - ja vastasyntyneeltä lapselta biologinen äiti - välittömästi synnytyksen jälkeen. Ja kuukauden kuluttua synnytyksestä oikeuslaitos antoi kyseenalaisen tuomionsa, jonka mukaan äidiltään riistetty lapsi voidaan antaa adoptoitavaksi.
Toimenpide on aiheuttanut polemiikkia ihan oikeutetusti. Sen sijaan että nuorta äitiä olisi tuettu taloudellisesti ja annettu hänelle mahdollisuus osoittaa pärjäävänsä äitinä, lapsi riistettiin häneltä. Todella julmaa ja epäinhimillistä. (RVC)
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.