Italia murrosvaiheessa


Toukokuinen Milano esittäytyy satunnaisille ohikulkijoilleen kaikessa keväisessä paljastavuudessaan, asfalttiviidakon läpitunkevassa harmaudessaan. Katukuvan tasaisuudesta huolimatta kaunpungin keskustassa kohoava tuomiokirkko, Il Duomo ja kirkon ympärillä kuhiseva ihmisjoukko loistavat edelleen italialaiseen tapaansa värikkäinä.

Iltapäivällä lounaalta myöhässä toimistoonsa palaavat työntekijät pidentävät askeliaan. Harppovat ilmaa asfaltin pinnalla kiirehtiessään takaisin työhön. Joku elehtii temperamenttisesti kännykkäänsä toisen nauraessa hersyvästi iltapäivän nautinnollisen lounaan jälkeen pienen pieni grappalasillinen, ammazzacafé, espressokuppinsa vieressä. Italia on elementissään. Täydessä toiminnassa.

Tarkkailen katukahvilan terassilta espressokuppini takaa kiirehtivää kansaa. Milano on tunnettu hektisyydestään. Ihmiset juoksevat. Bisnestä väreilevässä teollisuuskaupungissa jokainen minuutti tarkoittaa rahaa. Aika lasketaan euroissa. Paitsi pienellä espressotauolla. Kesä puskee jo määrätietoisesti paidan läpi. On pukeuduttava kevyesti. Lämpö ja kosteus hiipivät sinnikkäästi keskikaupungin hohtavassa kuumuudessa pitkin kehoa. Terassit täyttyvät virvokkeita janoavista ihmisistä.

Vilkaisen espressoaan hörppivän mieheni profiilia vieressäni. Hänen tummat, tuuheat hiuksena lainehtivat kevyesti lempeässä tuulessa. Hänen olemuksensa huokuu välimerellistä lämpöä. Hänen katseensa kertoo tulisen kansan energistä tarinaa. Tarkkailen hänen eleitään ja ilmeitään. Silmäni huojuvat suurien, edestakaisin viuhtovia käsien rytmissä miehen selittäessä italialaisen politiikan mahdottomuutta. Impossibile. Koko kansa, sula mahdottomuus.Vastakohtien räikeää tulitusta. Niin mekin. Vastakohtien maassa edustamme kahta kulttuuria. Pohjoista ja eteläistä. Suomea ja Italiaa.

Italia elää monikansallisessa murrosvaiheessa. Maasta on kasvamassa kiihtyvällä vauhdilla eteläisten, pohjoisten, läntisten ja itäisten kulttuurien sulatusuuni. Omasta vahvasta identiteetistään patrioottisella temperamentillaan ylpeä saapasmaa pelkää menettävänsä historiallisesti arvokkaat juurensa. Pastan ja parmesaanin. Kulttuuri kasvaa ja muuttuu. Onko Italia valmis?

Kadut täyttyvät lukuisista eri kielistä ja eksoottisista aksenteista. Sopeutumiskyvyn on kasvettava aivan uusiin ulottuvuuksiin. Joustavuudesta tulee kansainvälisen kaupungin venytetyin käsite. Kulttuuritietämys lisääntyy ja Italia huomaa heränneensä uuteen maailmaan. Maailmaan, jossa pasta ja katkaistut spagetit eivät ole enää ehdottoman al dente. Maailmaan, jossa pizzaan saatetaan lisätä ananasta. Ja kyllä, ehkäpä jopa kanaa. Maailmaan, jossa makea yhdistyy suolaiseen. Italia värjäytyy tricolorista multicoloriin. Samalla identiteetistään ylpeissä kansalaisissa herää hauras pelko. Muutos tuo mukanaan myös paljon haasteita.

Mietin asemaani suomalaisena naisena muuttuvassa italialaisessa yhteiskunnassa. Integroituminen ei ole helppoa. On voitettava ennakkoluulot, ennen kuin on mahdollista päästä osaksi sitä, kasvaa yhdessä uuden maailman, maan elintapojen ja historiallisesti rikkaan kulttuurin kanssa. Siltikin italialaiset suhtautuvat vieraaseen varauksella. Edelleen. Myös muutamien vuosien tutustumisen jälkeen. Vieras on vieras. Erilaisuus on rikkaus, mutta myös sopeutumisen paikka. Sopiva hetki luoda itsekriittinen katse syvälle sisimpäänsä ja kohdata myös omat heikkoudet. 

Modernissa maailmassa onnistunut maa on se, joka on tarpeeksi yhtenäinen antaakseen tilaa myös muille. Ennakkoluulot ovat syvällä kiinni italialaisenkin ihossa. Kuin aikojen kulussa ilmestyneet haavat, jotka ovat jättäneet ihon pinnalla kohoavia arpia muistoiksi kulttuurien satunnaisesta kohtaamisesta. Toisinaan arvet repeytyvät kosketuksesta ja kirpeät haavat aukeavat uudelleen. Eivät rajusti, mutta kuitenkin tarpeeksi nipistääkseen herkkää ihoa. Italialaiset ovat herkistyneet murroksen keskellä ja maan politiikka keinuu monikulttuurin maailman trapetsilla.

Mutta pysyykö tasapaino?