Lokalisointia

Kääntämisestä puhuttaessa lokalisointi tarkoittaa lähdekielen sovittamista kohdekielen kulttuuriin ja tapoihin. Kyse on hienosyisestä ja hankalastakin prosessista, joka vaatii kieli- ja sävykorvaa, ja myös kykyä nähdä kaikki se, mitä kielellisen ilmaisun taakse kätkeytyy. Jossakin mielessä lokalisointi on sanojen välisten taukojen, merkitystä täynnä olevien tyhjien kohtien kääntämistä. Runollisina hetkinä se vaikuttaa minusta revenneen esiripun paljastaman  näkymän ”kääntämiseltä” kieliasuun. Paljastan jotain, mitä teksti ei sano, mutta jota se pitää itsestään selvänä.

Ennen kuin herkeän vallan runolliseksi, kerron tapauksen, joka selvitti minulle tätä mystistä käsitettä. Muutama vuosi sitten minuun otti yhteyttä nuori mieshenkilö, joka halusi muuttaa asumaan Suomeen. Hän halusi  käännättää ansioluettelonsa, esittelykirjeen ja sanomalehti-ilmoituksen, jolla hän etsi työtä. Ansioluettelon kääntämisessä on ongelmansa, mutta niistä selvisin kuitenkin kohtalaisen ajan puitteissa. Esittelykirjeestä olikin sitten jo karsittava suomalaiseen luonteeseen huonosti sopivaa hehkutusta. Suomalainen  työnantaja tuskin vakuuttuu superlatiivipitoisesta luettelosta, vaikka se olisi kuinka täynnä innostusta, näin ounastelin.

Mutta sanomalehti-ilmoitus, tuo ylenkatsottu kanto, sepä vasta aiheutti pähkäilyä. Lyhykäisyydessään se kuului  osapuilleen näin (ja pyydän anteeksi italiaa taitamattomilta, ehkä asia selviää jatkosta):    “Ragazzo di 35 anni cerca lavoro qualsiasi purché serio. Astenersi perditempo. Telefonare ore pasti. Tel. 1234567.”

Vaikutti helpolta nakilta, mutta kohtasin odottamattomia vaikeuksia. Ehkä syynä oli oma mielikuvitukseni. Itse asiassa  syynä oli varmasti oma mielikuvitukseni. Mutta siitäkin lokalisoinnissa on kysymys. Ensinnäkään Suomessa  ei  ole 35-vuotiaita ”poikia”. Italiassa sen sijaan on. He ovat kotona asuvia nuoria miehiä,  mutta eivät suinkaan varsinaisesti ”mammanpoikia” tai ”peräpirtin poikia”, joita Suomessakin on. Ei, nämä ovat  usein  vallankin meneviä miehiä, naisia saattaa olla joka sormelle, mutta vakiintumisesta ei ole tietoakaan. Mamman hoteissa on parempi olla, vapaus pysyy ja täysihoito pelaa. ”Ragazzo” on siis tavallaan ”neiti”. Lehti-ilmoitukseen kukaan ei  kuitenkaan laittaisi ”naimaton mies etsii työtä”. Vaikuttaisi vallan siltä, että etsitään työtä naima-alalta. Ja tästähän ei  siis ollut kysymys.

”Mikä tahansa työ” on tietenkin ymmärrettävä ilmaus, mutta ”kunhan se on vakavaa”, sai minut taas tuskan  syövereihin. Mitä on ”vakava työ”? Hautaustoimisto, haudankaivaja. En oikein usko asiakkaani havitelleen noin vakavaa työtä. ”Vakavasti otettava työ” sai minut puolestaan ajattelemaan heti, ettei sanomalehdessä ole yleensä tapana ilmoittaa huithapelihommista. ”Rehellinen työ” on tietty olemassa, mutta vaikeaa minun oli uskoa, että epärehellistä työtä noin vain mainostetaan, että rikosjengi hakisi sanomalehti-ilmoituksilla avoimesti apureitakaan. (”Etsitään luotettavaa luukuttajaa. Kokemus hyväksi. Ethän vasikoi”.. laukkasi aivoni sivuraiteilla jo vallan suitsitta). Oletin siis sinisilmäisesti, että Suomessa on sanomalehdessä tapana ilmoittaa vakavasti otettavasta ja rehellisestä työstä, ilman että siitä piti erityisesti mainita.

”Astenersi perditempo”… voih! No, ”perditempo”, tuhlaa tavallisesti toisten aikaa (ja samalla varmaan omaansakin, mutta se ei tunnu häntä harmittavan). Ei silti tunnu asialliselta laittaa lehteen ”ajantuhlaajat älkööt vaivautuko”. Jätin  lauseen vallan pois. Päätin, että Suomessa ei ole tapana kuvitella, että ihmiset ihan aikaa hukatakseen sanomalehti-ilmoituksiin vastaisivat.

”Telefonare ore pasti”. ”Soita ruoka-aikaan”. Selvää suomea. Mutta kun Suomessa ei ole varsinaisia ruoka-aikoja. Jo  lapsuudestani muistan, kuinka lapset pihalla kyselivät toisiltaan mihin aikaan heillä syödään. Italiassa sen sijaan on ruoka-ajat. Eivät suinkaan kaikki syö samaan aikaan, mutta ruoka-ajat on silti olemassa. Myös muovirasiasta salaattia naposteleva toimistosihteeri pyytää soittamaan ”ruoka-aikaan”, vaikka oma ruoka-aika olisikin siroteltu muiden  hommien väliin. Ruoka-aika ei myöskään ole kaikkialla aivan sama, Etelä-Italiassa syödään myöhemmin kuin Pohjois-Italiassa, mutta silti. Ruoka-aika on instituutio enkä muista nähneeni niin kurjalla italialla raapustettua ilmoituslappua,  ettei siinä maahan sopeutumisesta ilmoittaisi ”telefonare ore pasti”. Pakko oli lakaista tämäkin ilmaus pois.

”Käännöksestä” tuli lyhyt ja ytimekäs. ”35-vuotias mies etsii mitä tahansa työtä. Puh. 1234567”. En ollut enkä  ole tyytyväinen. Suomalaisversiosta jäi puuttumaan kotitakissa hiippailevan äidin hellimä ”nuorukainen”, siitä jäi  haave ”oikeasta työstä” ulkomailla, jäi huoli asiattomista yhteydenotoista, ja ajatus ruokapöytään kokoontuvasta  kansakunnasta.

Toisinaan mietin millaisia yhteydenottoja asiakkaani sai, vai saiko lainkaan. Pohdin myös mitä olisi voinut tapahtua,  jos olisin vain kääntänyt sen sijaan, että lokalisoin kulttuurierot pois. Jos olisin laatinut ilmoituksen 35-vuotiaasta  naimattomasta pojasta, ajantuhlaajista ja ruoka-ajoista. Pahoin pelkään, että jonakin yönä asiakkaani olisi saanut herätä  tällaiseen puheluun: ”Hei, Pena tässä vaan hei. Kuule, mä luin sun ilmotuksen … mitä sä oikeen tarkotit?”.

Ajantuhlaaja oli löytynyt.

KIRSI  RÄTY