VANHEMMAT ERI KANSALLISUUTTA

Simonetta Todini

On vaikea puhua omasta identiteetistä synnyttyään vanhemmista, jotka edustavat kahta eri kansallisuutta. Mikäli perhe asuu yhteisössä, joka on kolmannessa maassa etnisenä vähemmistönä, lapsi tuntee helposti itsensä poikkeavaksi. Lapsen varttumiseen vaikuttaa tietysti  suuresti se, miten hyvin vanhemmat ovat sopeutuneet vieraaseen yhteiskuntaan.  Onko heillä tyydyttävä työ, osaavatko he hyvin maan kielen, pystyvätkö he kommunikoimaan sillä jne. Erilaisuuden tunne voi johtaa  eristyneisyyteen.

Väistämättä tärkein asia on yrittää soluttautua tähän erilaiseen yhteiskuntaan, mikä ei kuitenkaan tarkoita täydellistä sulautumista. Sehän merkitsisi  identiteetin menetystä.

Minun mielestäni sen, joka on syntynyt eri kansallisuutta edustavista vanhemmista, tulisi vaalia sisäistä kahtia jakoaan. Nimittäin siinä mielessä, että hänen tulisi pitää yllä yhteyksiä molempien vanhempiensa, eri kansallisuutta oleviin sukulaisiin ja ystäviin, ja mikäli mahdollista pyrkiä myös ylläpitämään molempien kielten taitoa.

Itse olen syntynyt italialaisesta isästä ja suomalaisesta äidistä, mutta Ruotsissa. Minun tapauksessani onkin siis kysymys kolmijakoisuudesta. Asuttuani sekä Ruotsissa että Suomessa tietyssä elämäni vaiheessa tunsin tarvetta tulla Italiaan löytääkseni  niin kutsutut juureni.  Mitä se loppujen lopuksi merkitsee?

Useasti minulta on kysytty, minkä maalaiseksi tunnen itseni.  Joka kerta minun on sanottava:   En tiedä!  Yhtäältä  minussa on vähän kaikista kolmesta, mutta toisaalta tuntuu, kuin en olisi mistään niistä. Eläessään vapaassa  maassa ihmisellä on kuitenkin aina ylellisyys tuntea, että näin on kaikki hyvin.

Joka tapauksessa identiteetti ja itsevarmuus kasvaa aina meidän sisimmässämme. Voi olla, että ihmiset ajattelevat sinusta toista kuin itse ajattelet itsestäsi. Jos toiset eivät sinua hyväksy, on katsottava, onko sinulla voimia uskoa itseesi kaikesta huolimatta.

Tästä aiheutuvat kaikki nk. rasistiset ongelmat, jotka monesti ovat hyvinkin raakalaismaisia. Erityisesti kun sinulla ei ole monenlaisia mahdollisuuksia, kun olet alistetussa asemassa, et tunne ylpeyttä erilaisesta kansallisesta alkuperästäsi. Uskon kuitenkin, että tietyt ilkeydet erityisesti lasten kesken voitaisiin välttää puhumalla niistä koulussa, tiedottamalla ja valistamalla.

Myös Suomi-Seuran kaltaisten järjestöjen ansiosta on mahdollista pitää yllä yhteyttä maamiehiinsä ja vaihtaa kokemuksia huomaten, että niin monilla muillakin on samat, jokapäiväiset huolet ja ongelmat. Sen lisäksi on mahdollista vaalia tiettyjä kulttuuriyhteyksiä alkuperämaahansa, saada tietoja kotimaan tapahtumista, jotka muuten saattaisivat jäädä pimentoon. Henkilökohtaisesti kannatan tämän tyyppisiä järjestöjä. Ne antavat sinulle myös varmuuden, että löytyy aina joku, jolta voit tarvittaessa saada apua.

ooooo

PS.  Kirjoitus on julkaistu vuonna 1991 Mansikka-lehden toisessa  paperisessa numerossa, joka oli omistettu  

enigalliassa järjestetylle kulttuurisokki-seminaarille. Tarkoituksena on julkaista pikku hiljaa kaikki seminaarissa käytetyt puheenvuorot Mansikassa.                                                             

Kommentit ovat tervetulleita, koska olisi mukava  kuulla lukijoiden, varsinkin Italiassa vasta vähän aikaa asuneiden suomalaisten mielipiteitä.  Voitte kirjoittaa kommentteihin tai vaihtoehtoisesti lähettää mielipiteenne osoitteeseen ritviecav(at)gmail.com.  

(RVC)